Luvia 2016

Tänä vuonna reissuun lähdettiin viikkoa myöhemmin, kuin edellisenä keväänä. Hommahan on pohjoiseen vaeltavien lohien suhteen vähän herrassaan ja jos vaelluskaloja sattuu olemaan Selkämerellä, niin niitä sitten sattuu olemaan. Edellisen vuoden perusteella oli syytä lykätä reissua hieman eteenpäin.  Porin aluevesiltä saadaan lohta kyllä läpi kesän ja vielä syksylläkin, mutta siitä ei Salmonmiehillä juuri ole kokemusta. Selkeää on, että kun Tornionjoen ja muiden - valitettavan harvalukuisten - vapaana virtaavien pohjoisen lohijokien kalat matkaa kutemaan, niin silloin on syytä olla yrittämässä. Edellisenä vuonna vaelluskaloja ei siiman päässä ollut kuin se yksi karkuutettu. Eihän tämäkään tietysti varmistettua tietoa ole, mutta lähtökohtaisesti noilta alueilta yli kympin kalat ovat vaelluskaloja. Syönnöskalojen kokoluokka on 3-7 kilon välillä. Tämä ei tosiaan ole mitään tieteellisesti varmistettua tutkimustulosta, vaan perustuu Aksolan Kimmon mölinöihin. Niissä mölinöissä on kyllä monesti ollut perää, joten miksi ei olisi myös tässä asiassa.

Reissuun lähdettiin aikaisin keskiviikkoaamuna. Takaraivossa oli tietysti koko kevään raksuttanut pelko: Entä jos kelit taas sotkee kaiken? Ilmatieteenlaitos lupaili vähän vaihtelevaa keliä ja mitä lähemmäs reissu tuli, niin sitä selvemmältä näytti, että ainakin osan aikaa homma menisi samalla tavalla tuulien vuoksi sudeksi, kuin edellisvuona. Minkäs teet. Kuuluu lajiin.

Romut veneeseen Laitakarilla, matka Hampinrantaan ja illaksi uistelemaan lähivesille. Tuuli oli lähemmäs 10 m/s, joten Iso-Pietarin edustaa pidemmälle ei viitsitty lähteä. Keli oli sen verran hankala, että suosiolla päätettiin vetää pelkillä takiloilla. Kalatapahtumia ei ollut ollenkaan ja takaisin mökille saunan lämmitykseen. Tässä vaiheessa sääennusteet näyttivät siltä, että reissusta tulee edellisvuotta pahempi pannukakku.

Oheisessa kuvassa paikallisten nimeämä "kalapankki" sekä Iso-pietarin majakkasaari. Merikorttiin on tallentunut myös vuoden 2015 reissulta Aksolan ursuitin saappaanjälki. Ennen tätä merkkausta Kimmo ehti käyttää merikorttia myös tyynynä, kun meni "lepäilemään" kajuuttaan.
                                 

Kalapankki on "poukama", jossa avovesi tulee melko syvälle itään verrattuna Rauman ja Porin välisiin edusvesiin. Alueelle jää usein vaelluskalaa pyörimään ja ruokailemaan ja mahdollisuus lohen saamiseen käytännössä rantavedestä on suuri.

Torstai valkeni harmaana, sateisena ja mikä veemäisintä: tuulisena. Tällä kertaa yli kympin tuuli tuli lähes suoraan pohjoisesta. Niinpä päätimme lähteä kokeilemaan erilaista taktiikkaa. Ajelimme parikymmentä kilometriä sisäsaaristossa (joka ei ole kovin leveä tuolla alueella) Säpin edustalle. Siitä puikattiin ulos ja lähdettiin vetämään etelään kohden myötätuulessa. Myötätuulessa homma onnistui ihan mukavasti, mutta kalat antoivat odottaa itseään. Vedossa oli tällä kertaa Rhinon X-mag peltejä ja Porkkalan jättikuokkia. Raksihommiin oli kova polte, mutta keli oli sellaista, että ei salakoiden kanssa puljaaminen tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Ensimmäinen ”tapahtuma” saatiin torstai aamupäivällä parin tunnin vedon jälkeen. Salmonmiesten oma dippainssi Tukiainen oli rakennellut Whaleriin uunituoreet yksisiipiset plaanarikelkat. Tukiaisen kelkat ovatkin sitten semmoiset, jotka vetää. Vetää meinaan niin perkeleesti, että oikean puoleinen plaanarikelan kiristysruuvi kun oli epähuomiossa jäänyt vähän löysälle, niin sehän antoi periksi. Pieni hässäkkä ja selkäsiimana toimiva tennisjänne pompahti puolalta pois. Homma jatkui ilman kalustomenetyksiä. Tästä n. puolituntia myöhemmin tämä selkäsiima, joka oli puolalta hypännyt pois sitten antoi periksi ja meni poikki. Tuttua hommaa varmasti jokaiselle kelkoilla uistelleelle. Kyseinen tapahtuma on myös dokumentoitu, kun veneen toinen kamera sattui sopivasti kuvaamaan ja näin ollen taltioimaan tuon selkäsiiman katkeamisen. Videolle on tallentunut myös Salmonmiesten saumaton yhteispeli, kun romut pitää saada veneeseen todella nopeasti... Tämä pieni takaisku ei vielä Salmonmiehiä lannistanut, mutta iltapäivällä alkoi lännen puolella läiskiä salamia ja kenelläkään ei ollut suurta hinkua jäädä seuraamaan tuleeko ukkonen niskaan. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella alkoi usko loppua. Voiko todellakin kaksi peräkkäistä reissua mennä vihkoon kelin takia. Ei mitenkään tavatonta merikalastuksessa, mutta eihän se sitä harmitusta mihinkään vie.


Kuin ihmeen kautta perjantaille keli sitten asettui. Heti aamusta paukutettiin kohti satumaista 50 metrin penkkaa. Tällä kertaa toiveet olivat korkealla heti alusta lähtien. Kun whalerillä laskettiin plaanista alas, niin kaiku alkoi piirtää syöttikalaa näytön täydeltä. Kuokat ja pellit veteen ja toiveet korkealle. Perjantaiaamuna kalastuslaivueeseen liittyi myös Aksolan Kimmo, joka oli tällä kertaa liikkeellä omalla veneellään. Vene oli tuo ensimmäisessä blogipäivityksessä mainittu Cranchi Riviera. Kimmo oli lähtenyt jo aiemmin vesille yksikseen ja veteli ”kalapankin” länsilaitaa. Ilmoitettiin myös Kimmolle, että kaiussa on pikkukalaa, että alkaa tulla vaan ulospäin omalla veneellään. Kimmo teki työtä käskettyä ja tunti tästä puhelusta tuli soitto. Läkähtynyt Kimmo oli kiskonut itsekseen ysin nousulohen veneeseen. Meillä ei samassa ajassa mitään. Aksola suuripiirteisenä kalamiehenä oli unohtanut kylmälaukun veneestään, joten hän kurvaili rehvakkaasti Cranchilla Whalerin kylkeen ja heitti lohen meidän kyytiin. Ei se ysin lohi samalla tavalla lämmitä coolerissa, jos se on kaverin veneeseen noussut. Perjantai-ilta jatkui meidän osalta tyhjää vetäen, mutta Aksola papitteli vielä toisen n. ysin kalan veneeseen itsekseen. On se kova.

Lauantaina keli oli edelleen loistava. Aurinko paistoi ja tuulet olivat tyystin kadonneet. Veneeseen nousi Laitakarilta Virtasen Vesa. Vesa kuuluu Salmonmiesten kokeneeseempaan kaartiin ja on lohihommissa kerännyt kokemusta huomattavasti pidemmältä ajanjaksolta, kuin allekirjoittanut. Jounilla ja Vesalla on Suomenlahdelta plakkarissa useita hyviä ison kalan reissuja vuosien varrelta. Jätetään heidän päätettäväksi haluavatko joskus ne tällä foorumilla jakaa. Lauantain päätimme pyhittää vihdoinkin raksin vetoon. Keli oli aamulla uskomattoman hieno. Rasvatyyni Selkämeri ja porottava kevätaurinko. Haaskat vetoon ja kalaa kiskomaan. Vetoalue oli viideltä kympiltä muutama kilometri itään ja muutama kilometri etelämpään, kuin edellisen vuoden ottipaikat. Kaiku piirsi jatkuvasti syöttiä, joten ei ollut syytä lähteä sen enempää hortoilemaan.

Keskipäivällä sitten vihdoin ja viimen nasahti. Vetoa oli sille päivälle kertynyt kuutisen tuntia, kun toiseksi uloin pikkuplaanari alkoi peruutella. Onnekkaasti satuin tuon tärpin ihan reaaliajassa näkemään ja tärpin perusteella vaikutti, että mikään hirveän iso kala ei siiman päässä temunnut. Tärpistä tuli elävästi mieleen Vesijärven kuhauistelu. Plaanari vain rauhallisesti alkoi jätättä, eikä räikkäkään pahemmin huudellut. Reinikka oli ensimmäistä kertaa Luvialla mukana, joten oli luonnollista, että hänelle suotiin ensimmäinen väsytys. Kala tuli oikein nätisti kohti venettä, joten olettamus oli, että mikään isomus ei siiman päässä tällä kertaa ole. Olin haavimiehenä ja ajatuksena oli kopasta kala suoraan veneeseen, kun se niin soveliaasti oli saatu suoraan veneen tuntumaan kelailtua. Noin viisi metriä ennen venettä kala nousi ensimmäisen kerran pintaan ja ilmeisesti vasta siinä vaiheessa tajusi, että nyt on tosi kyseessä. Metrin lohi aloitti aivan kamalan teutaroinnin. Ukot alkoivat kelailla takiloita ylös, koska nyt oli selvää, että kala ei olekaan ihan pieni ja sen veneeseen saamiseen täytyy nähdä hieman vaivaa. n. 30 minuuttia myöhemmin ja usean upean syöksyn, hypyn ja ravistuksen jälkeen kala saatiin nostettua veneeseen. Strategiset mitat lohella 99 cm ja 11,5 kg. Kaikin puoli komea kala ja keskiviikosta siihen hetkeen kestänyt tyhjän veto oli kuin salamana pyyhkiytynyt mielestä. Kala nappasi violetti-pinkkiin VK:n huppuun, joka oli varustettu isolla 17 cm salakalla.

Sivuhuomautuksena täytyy muuten lukioille mainostaa, että Lahden Merrasjärvi on todella oiva salakkajärvi. Uimarannan tuntumassa olevalle pitkälle laiturille jos jaksaa mennä onkimaan, niin hyvällä syönnillä kauden salakat saa kertareissulla pakkaseen. Merrasjärven salakka on vielä todella isokokoista.

Takaisin Luvialle: Kala veneessä ja mieli muikeana. Kaikenlaiset kelin ja huonon kalantulon tuomat pettymykset olivat vaipuneet unholaan. Aksolan porukka nosti vielä kympin kalan veneeseen samaisena iltapäivänä, joten molemmat venekunnat pääsivät nauttimaan lohisaunasta Hampinrannassa. Lauantain uistot oli aloitettu jo aamuseitsemän aikoihin, niin alkuillasta päätettiin laittaa päivä pakettiin. Meidän veneessä kävi kala puremassa salakan muussiksi, mutta sen suurempaa onnistumista ei päivä tuon yhden lohen jälkeen tarjonnut.

                                                Lauantai tarjosi molemmille venekunnille onnistumisia!

Sunnuntai olikin sitten lähtöpäivä. Edellisenä vuonna keli oli niin kova, että kalaan meno ei sunnuntaina ollut vaihtoehto, mutta tänä vuonna keli jatkui vielä sunnuntainakin todella nättinä. Mökki siivottiin jo lauantai iltana ja veneet pakattiin. Päätimme lähteä vetämään aamupäiväksi Kalapankille, josta ei sitten olisi pitkää matka Laitakarille ja kohti Lahtea. Raksit veteen heti Iso-Pietarin pohjoispäässä ja rannan tuntumaan vetämään. Jotenkin homma tuntui vähän hölmöltä. Voiko näin sisältä muka saada kalaa? Meille ei kalaa siunaantunut, mutta Aksola, joka veti käytännöllisesti katsoen Iso-Pietarin rantakiviä kolistellen koppasi vielä kasin kalan veneeseen. Tähän suoritukseen hän ei tarvinnut kuin puolitoista tuntia. Täytyy vain toivoa, että nyt kun Reinikan kanssa tuo Kimmon Cranchi ostettiin, niin Aksolan maagisesta lohitatsista edes pieni osa olisi kaupan mukana jäänyt veneeseen... Niin vaivattomasti ukolta tuntui tänä vuonna lohen narraus onnistuvan. Kun vielä ottaa huomioon, että neljästä hänen veneeseen nouseesta kalasta kaksi hän nosti omin voimin yksin uistellen kyytiin, niin mies kyllä tietää mitä tekee. Niin ja tarkennuskena: Cranchissa ei ole autopilottia...

Tämän vuoden Luviasta jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta kelit olivat nyt suotuisammat, mutta kalan tulo oli aika paljon heikompaa, kuin edelliskerralla. Tai no lohtahan tuli kyllä kilomäärissä enemmän tänä vuonna, mutta meidän vinkkelistä väärään veneeseen... Vielä ei ole lyöty lukkoon sitä, että palataanko vuonna 2017 Luvian mestoille vai käytetäänkö lohikalastukselle siunattu viikko Ahvenanmaalla tai jossain muualla. Luvia on allekirjoittaneelle ollut ensimmäinen kosketus merilohen uisteluun, niin on selvää että paikalla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessä.

Lopuksi:

Jos joku miettii paikkoja ensi kauden lohenuistelumatkoille, niin kyllä lämpimästi suosittelen Luviaa ja Porin aluevesiä noin yleisesti. Laitakarin messissä on hyvä luiska (ja terassi A-oikeuksin!) ja Kalapankille ei ole monenkaan kilometrin ajomatka. Kalapankilla uistelu on vielä sinänsä turvallista, että sieltä pääsee nopeasti sisäsaaristoon turvaan, jos keli alkaa yltyä. Jos siis polttelisi joskus lähteä kokeilemaan, mutta epäilyttää lähteä ulkomerelle omalla veneellä venhon pienen koon tai muun tekijän takia, niin Iso-Pietarin edusta on hyvä paikka lähteä ottamaan tuntua tähän kuningaslajiin!

Jaahas. Nyt näyttää vahvasti siltä, että päästään ensi viikolla avaamaan syyskausi Päijänteellä ja kokeilemaan uusia juttuja lokakuisia SM-kisoja ajatellen. Reilun viikon päästä voi siis odottaa vähän tuoreempaa reissuraporttia.

L