Tenon reissut vuosien varrelta...

Kuten Lassi jo kirjoitteli aikaisemmassa tekstissä, lohen kalastusta harrastetaan monessa muodossa ja allekirjoittaneelle on jo lähes 20 vuoden aikana perinteeksi muodostunut viikon reissu Heinä-Elokuun vaihteessa Tenojoen rannalle pohjoiseen. Paikaksi on valikoitunut Nuorpinniemi joka sijatsee noin 36 km Karigasniemeltä Utsjoelle päin. Lähin koski on Outakoski. Paikka on ollut sama vuodesta toiseen koska mökki, joka on toiminut tukiasemana on hyvän ystäväni omistama. Tämä viikon reissu joka vuosi on ollut minulle suuri henkireikä. Puhelin ja kello pois. Kaikki kiire ja hössötys unohtuu kun pääsee kalastamaan tai ihan vaan olemaan Lapin kauniissa maisemissa.

Vuosien varrella kalastusmuoto kuten myös kokoonpanot on muuttunut. Aluksi soudettiin lohta, mutta viime vuosina perhokalastus rannasta on vienyt allekirjoittaneen mukanaan. Tenojoesta nousee lohen lisäksi todella isoja harjuksia (yli 50 cm). Näitä tuli aina sivuosumina perhoihin soutaessa. 6 vuotta sitten ostin yhen käden perhovehkeet ja aloin rannasta kalastamaan harjuksia. Niistä väsäillään graavikaloja jotka maistuvat aamulla pienessä kohmelossa ruisleivän päällä edvartilta. Parina ensimmäisenä vuonna sattui sitten myös perhoihin tarttumaan tittejä ja kyllähän tuollainen 2-3 kg luonnonlohi pistää hanttiin, varsinkin kun on yhdenkäden perhovehkeet. Rantakiviltä pari karkuutusta pisti tämän miehen miettimään että isommat vehkeet tarvitaan, jos meinataan saada kalat lautaselle.

 

Tenojoen rannat ovat todella hyviä opetella heittämään perhoa on tilaa sekä taakse että sivuille. Kahdenkäden vapojen hankkimisen jälkeen harjoiteltiin pari vuotta kunnes tämän vuoden reissu palkitsi kaiken harjoittelun. Lassin kanssa viime vuosina perinteeksi muuttunut reissu sai hieman uutta verta kun hänen tyttärensä Emma 6-v. ja minun kolmesta mukeloista kaksi vanhinta Elli 9 v. ja Leo 7 v. olivat mukana. Toivon sydämestäni että omat lapseni kokevat ja löytävät saman rauhan, minkä minä olen löytänyt kalastuksesta. Lapset olivat todistamassa rannassa kun Lassi noukki 7 kg. lohen rantakiville.

Allekirjoittanut otti viimeisenä päivänä 4 kg. lohijalan rantakiville. Tittejä taidettiin saada 4 kpl. sekä useita karkuutuksia. Kalan tulo Tenojoella on niin monesta asiasta kiinni että minulla menisi päivä siitä kirjoitellessa. Yksinkertaisesti jotkut vuodet ovat vaan parempia lohivuosia ja toiset ei. Ottivärit on myös suuri puheenaihe. Allekirjoittaneella on vain yksi ja ainoa ottiväri perhossa, se on musta runko hopealangalla ja punainen pyrstö eli musta sarvijaakko, muuta en ole käyttänyt enkä käytä. Muillakin väreillä tulee todistettavasti, koska Lassi heitti reissua aivan päinvastaisilla väreillä ja molempii kävi lohet kiinni. Ehkä tällä kertaa hopeahile oli se taika niissä perhoissa... Kolmihaara koukku on  perhossa mielestäni ehdottomasti ainoa ja oikea.

                                                                    Lassin ottiperhot ja reissun pienin harjus

Lohen turistikalastusta ruvetaan rajoittamaan ensi vuonna radikaalisti ja saa nähdä kuinka meitin reissujen käy. On ihan turha lähteä ajamaan täältä etelästä 1100 km. todetakseen että kalastuskiintiöt tälle viikolle on myyty loppuun ja kalaan ei pääse. No se nähdään ensi vuonna kuinka käy...

-Markku Reinkka

Luvia 2016

Tänä vuonna reissuun lähdettiin viikkoa myöhemmin, kuin edellisenä keväänä. Hommahan on pohjoiseen vaeltavien lohien suhteen vähän herrassaan ja jos vaelluskaloja sattuu olemaan Selkämerellä, niin niitä sitten sattuu olemaan. Edellisen vuoden perusteella oli syytä lykätä reissua hieman eteenpäin.  Porin aluevesiltä saadaan lohta kyllä läpi kesän ja vielä syksylläkin, mutta siitä ei Salmonmiehillä juuri ole kokemusta. Selkeää on, että kun Tornionjoen ja muiden - valitettavan harvalukuisten - vapaana virtaavien pohjoisen lohijokien kalat matkaa kutemaan, niin silloin on syytä olla yrittämässä. Edellisenä vuonna vaelluskaloja ei siiman päässä ollut kuin se yksi karkuutettu. Eihän tämäkään tietysti varmistettua tietoa ole, mutta lähtökohtaisesti noilta alueilta yli kympin kalat ovat vaelluskaloja. Syönnöskalojen kokoluokka on 3-7 kilon välillä. Tämä ei tosiaan ole mitään tieteellisesti varmistettua tutkimustulosta, vaan perustuu Aksolan Kimmon mölinöihin. Niissä mölinöissä on kyllä monesti ollut perää, joten miksi ei olisi myös tässä asiassa.

Reissuun lähdettiin aikaisin keskiviikkoaamuna. Takaraivossa oli tietysti koko kevään raksuttanut pelko: Entä jos kelit taas sotkee kaiken? Ilmatieteenlaitos lupaili vähän vaihtelevaa keliä ja mitä lähemmäs reissu tuli, niin sitä selvemmältä näytti, että ainakin osan aikaa homma menisi samalla tavalla tuulien vuoksi sudeksi, kuin edellisvuona. Minkäs teet. Kuuluu lajiin.

Romut veneeseen Laitakarilla, matka Hampinrantaan ja illaksi uistelemaan lähivesille. Tuuli oli lähemmäs 10 m/s, joten Iso-Pietarin edustaa pidemmälle ei viitsitty lähteä. Keli oli sen verran hankala, että suosiolla päätettiin vetää pelkillä takiloilla. Kalatapahtumia ei ollut ollenkaan ja takaisin mökille saunan lämmitykseen. Tässä vaiheessa sääennusteet näyttivät siltä, että reissusta tulee edellisvuotta pahempi pannukakku.

Oheisessa kuvassa paikallisten nimeämä "kalapankki" sekä Iso-pietarin majakkasaari. Merikorttiin on tallentunut myös vuoden 2015 reissulta Aksolan ursuitin saappaanjälki. Ennen tätä merkkausta Kimmo ehti käyttää merikorttia myös tyynynä, kun meni "lepäilemään" kajuuttaan.
                                 

Kalapankki on "poukama", jossa avovesi tulee melko syvälle itään verrattuna Rauman ja Porin välisiin edusvesiin. Alueelle jää usein vaelluskalaa pyörimään ja ruokailemaan ja mahdollisuus lohen saamiseen käytännössä rantavedestä on suuri.

Torstai valkeni harmaana, sateisena ja mikä veemäisintä: tuulisena. Tällä kertaa yli kympin tuuli tuli lähes suoraan pohjoisesta. Niinpä päätimme lähteä kokeilemaan erilaista taktiikkaa. Ajelimme parikymmentä kilometriä sisäsaaristossa (joka ei ole kovin leveä tuolla alueella) Säpin edustalle. Siitä puikattiin ulos ja lähdettiin vetämään etelään kohden myötätuulessa. Myötätuulessa homma onnistui ihan mukavasti, mutta kalat antoivat odottaa itseään. Vedossa oli tällä kertaa Rhinon X-mag peltejä ja Porkkalan jättikuokkia. Raksihommiin oli kova polte, mutta keli oli sellaista, että ei salakoiden kanssa puljaaminen tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Ensimmäinen ”tapahtuma” saatiin torstai aamupäivällä parin tunnin vedon jälkeen. Salmonmiesten oma dippainssi Tukiainen oli rakennellut Whaleriin uunituoreet yksisiipiset plaanarikelkat. Tukiaisen kelkat ovatkin sitten semmoiset, jotka vetää. Vetää meinaan niin perkeleesti, että oikean puoleinen plaanarikelan kiristysruuvi kun oli epähuomiossa jäänyt vähän löysälle, niin sehän antoi periksi. Pieni hässäkkä ja selkäsiimana toimiva tennisjänne pompahti puolalta pois. Homma jatkui ilman kalustomenetyksiä. Tästä n. puolituntia myöhemmin tämä selkäsiima, joka oli puolalta hypännyt pois sitten antoi periksi ja meni poikki. Tuttua hommaa varmasti jokaiselle kelkoilla uistelleelle. Kyseinen tapahtuma on myös dokumentoitu, kun veneen toinen kamera sattui sopivasti kuvaamaan ja näin ollen taltioimaan tuon selkäsiiman katkeamisen. Videolle on tallentunut myös Salmonmiesten saumaton yhteispeli, kun romut pitää saada veneeseen todella nopeasti... Tämä pieni takaisku ei vielä Salmonmiehiä lannistanut, mutta iltapäivällä alkoi lännen puolella läiskiä salamia ja kenelläkään ei ollut suurta hinkua jäädä seuraamaan tuleeko ukkonen niskaan. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella alkoi usko loppua. Voiko todellakin kaksi peräkkäistä reissua mennä vihkoon kelin takia. Ei mitenkään tavatonta merikalastuksessa, mutta eihän se sitä harmitusta mihinkään vie.


Kuin ihmeen kautta perjantaille keli sitten asettui. Heti aamusta paukutettiin kohti satumaista 50 metrin penkkaa. Tällä kertaa toiveet olivat korkealla heti alusta lähtien. Kun whalerillä laskettiin plaanista alas, niin kaiku alkoi piirtää syöttikalaa näytön täydeltä. Kuokat ja pellit veteen ja toiveet korkealle. Perjantaiaamuna kalastuslaivueeseen liittyi myös Aksolan Kimmo, joka oli tällä kertaa liikkeellä omalla veneellään. Vene oli tuo ensimmäisessä blogipäivityksessä mainittu Cranchi Riviera. Kimmo oli lähtenyt jo aiemmin vesille yksikseen ja veteli ”kalapankin” länsilaitaa. Ilmoitettiin myös Kimmolle, että kaiussa on pikkukalaa, että alkaa tulla vaan ulospäin omalla veneellään. Kimmo teki työtä käskettyä ja tunti tästä puhelusta tuli soitto. Läkähtynyt Kimmo oli kiskonut itsekseen ysin nousulohen veneeseen. Meillä ei samassa ajassa mitään. Aksola suuripiirteisenä kalamiehenä oli unohtanut kylmälaukun veneestään, joten hän kurvaili rehvakkaasti Cranchilla Whalerin kylkeen ja heitti lohen meidän kyytiin. Ei se ysin lohi samalla tavalla lämmitä coolerissa, jos se on kaverin veneeseen noussut. Perjantai-ilta jatkui meidän osalta tyhjää vetäen, mutta Aksola papitteli vielä toisen n. ysin kalan veneeseen itsekseen. On se kova.

Lauantaina keli oli edelleen loistava. Aurinko paistoi ja tuulet olivat tyystin kadonneet. Veneeseen nousi Laitakarilta Virtasen Vesa. Vesa kuuluu Salmonmiesten kokeneeseempaan kaartiin ja on lohihommissa kerännyt kokemusta huomattavasti pidemmältä ajanjaksolta, kuin allekirjoittanut. Jounilla ja Vesalla on Suomenlahdelta plakkarissa useita hyviä ison kalan reissuja vuosien varrelta. Jätetään heidän päätettäväksi haluavatko joskus ne tällä foorumilla jakaa. Lauantain päätimme pyhittää vihdoinkin raksin vetoon. Keli oli aamulla uskomattoman hieno. Rasvatyyni Selkämeri ja porottava kevätaurinko. Haaskat vetoon ja kalaa kiskomaan. Vetoalue oli viideltä kympiltä muutama kilometri itään ja muutama kilometri etelämpään, kuin edellisen vuoden ottipaikat. Kaiku piirsi jatkuvasti syöttiä, joten ei ollut syytä lähteä sen enempää hortoilemaan.

Keskipäivällä sitten vihdoin ja viimen nasahti. Vetoa oli sille päivälle kertynyt kuutisen tuntia, kun toiseksi uloin pikkuplaanari alkoi peruutella. Onnekkaasti satuin tuon tärpin ihan reaaliajassa näkemään ja tärpin perusteella vaikutti, että mikään hirveän iso kala ei siiman päässä temunnut. Tärpistä tuli elävästi mieleen Vesijärven kuhauistelu. Plaanari vain rauhallisesti alkoi jätättä, eikä räikkäkään pahemmin huudellut. Reinikka oli ensimmäistä kertaa Luvialla mukana, joten oli luonnollista, että hänelle suotiin ensimmäinen väsytys. Kala tuli oikein nätisti kohti venettä, joten olettamus oli, että mikään isomus ei siiman päässä tällä kertaa ole. Olin haavimiehenä ja ajatuksena oli kopasta kala suoraan veneeseen, kun se niin soveliaasti oli saatu suoraan veneen tuntumaan kelailtua. Noin viisi metriä ennen venettä kala nousi ensimmäisen kerran pintaan ja ilmeisesti vasta siinä vaiheessa tajusi, että nyt on tosi kyseessä. Metrin lohi aloitti aivan kamalan teutaroinnin. Ukot alkoivat kelailla takiloita ylös, koska nyt oli selvää, että kala ei olekaan ihan pieni ja sen veneeseen saamiseen täytyy nähdä hieman vaivaa. n. 30 minuuttia myöhemmin ja usean upean syöksyn, hypyn ja ravistuksen jälkeen kala saatiin nostettua veneeseen. Strategiset mitat lohella 99 cm ja 11,5 kg. Kaikin puoli komea kala ja keskiviikosta siihen hetkeen kestänyt tyhjän veto oli kuin salamana pyyhkiytynyt mielestä. Kala nappasi violetti-pinkkiin VK:n huppuun, joka oli varustettu isolla 17 cm salakalla.

Sivuhuomautuksena täytyy muuten lukioille mainostaa, että Lahden Merrasjärvi on todella oiva salakkajärvi. Uimarannan tuntumassa olevalle pitkälle laiturille jos jaksaa mennä onkimaan, niin hyvällä syönnillä kauden salakat saa kertareissulla pakkaseen. Merrasjärven salakka on vielä todella isokokoista.

Takaisin Luvialle: Kala veneessä ja mieli muikeana. Kaikenlaiset kelin ja huonon kalantulon tuomat pettymykset olivat vaipuneet unholaan. Aksolan porukka nosti vielä kympin kalan veneeseen samaisena iltapäivänä, joten molemmat venekunnat pääsivät nauttimaan lohisaunasta Hampinrannassa. Lauantain uistot oli aloitettu jo aamuseitsemän aikoihin, niin alkuillasta päätettiin laittaa päivä pakettiin. Meidän veneessä kävi kala puremassa salakan muussiksi, mutta sen suurempaa onnistumista ei päivä tuon yhden lohen jälkeen tarjonnut.

                                                Lauantai tarjosi molemmille venekunnille onnistumisia!

Sunnuntai olikin sitten lähtöpäivä. Edellisenä vuonna keli oli niin kova, että kalaan meno ei sunnuntaina ollut vaihtoehto, mutta tänä vuonna keli jatkui vielä sunnuntainakin todella nättinä. Mökki siivottiin jo lauantai iltana ja veneet pakattiin. Päätimme lähteä vetämään aamupäiväksi Kalapankille, josta ei sitten olisi pitkää matka Laitakarille ja kohti Lahtea. Raksit veteen heti Iso-Pietarin pohjoispäässä ja rannan tuntumaan vetämään. Jotenkin homma tuntui vähän hölmöltä. Voiko näin sisältä muka saada kalaa? Meille ei kalaa siunaantunut, mutta Aksola, joka veti käytännöllisesti katsoen Iso-Pietarin rantakiviä kolistellen koppasi vielä kasin kalan veneeseen. Tähän suoritukseen hän ei tarvinnut kuin puolitoista tuntia. Täytyy vain toivoa, että nyt kun Reinikan kanssa tuo Kimmon Cranchi ostettiin, niin Aksolan maagisesta lohitatsista edes pieni osa olisi kaupan mukana jäänyt veneeseen... Niin vaivattomasti ukolta tuntui tänä vuonna lohen narraus onnistuvan. Kun vielä ottaa huomioon, että neljästä hänen veneeseen nouseesta kalasta kaksi hän nosti omin voimin yksin uistellen kyytiin, niin mies kyllä tietää mitä tekee. Niin ja tarkennuskena: Cranchissa ei ole autopilottia...

Tämän vuoden Luviasta jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta kelit olivat nyt suotuisammat, mutta kalan tulo oli aika paljon heikompaa, kuin edelliskerralla. Tai no lohtahan tuli kyllä kilomäärissä enemmän tänä vuonna, mutta meidän vinkkelistä väärään veneeseen... Vielä ei ole lyöty lukkoon sitä, että palataanko vuonna 2017 Luvian mestoille vai käytetäänkö lohikalastukselle siunattu viikko Ahvenanmaalla tai jossain muualla. Luvia on allekirjoittaneelle ollut ensimmäinen kosketus merilohen uisteluun, niin on selvää että paikalla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessä.

Lopuksi:

Jos joku miettii paikkoja ensi kauden lohenuistelumatkoille, niin kyllä lämpimästi suosittelen Luviaa ja Porin aluevesiä noin yleisesti. Laitakarin messissä on hyvä luiska (ja terassi A-oikeuksin!) ja Kalapankille ei ole monenkaan kilometrin ajomatka. Kalapankilla uistelu on vielä sinänsä turvallista, että sieltä pääsee nopeasti sisäsaaristoon turvaan, jos keli alkaa yltyä. Jos siis polttelisi joskus lähteä kokeilemaan, mutta epäilyttää lähteä ulkomerelle omalla veneellä venhon pienen koon tai muun tekijän takia, niin Iso-Pietarin edusta on hyvä paikka lähteä ottamaan tuntua tähän kuningaslajiin!

Jaahas. Nyt näyttää vahvasti siltä, että päästään ensi viikolla avaamaan syyskausi Päijänteellä ja kokeilemaan uusia juttuja lokakuisia SM-kisoja ajatellen. Reilun viikon päästä voi siis odottaa vähän tuoreempaa reissuraporttia.

L

Luvia 2015

Koska elämänmeno on niin hektistä, että osa Salmonmiehistä ei ole kohta kahteen kuukauteen päässyt kalaan, niin on syytä muistella menneitä. Muistelut on hyvä aloittaa Salmonmiehille jo perinteeksi muodostuneista Luvian reissuista. Kyseiset reissut on tehty nyt kahtena vuonna peräkkäin. Tänä vuonna reissussa oltiin 25.-29.5.2016 keskiviikosta sunnuntaihin. Edellisen vuoden reissu tehtiin samoille paikoille, mutta viikkoa aikaisemmin. Vuoden 2015 reissun kelit sohlasivat  niin pahasti, että pelipaikoille ei päästy kuin yhtenä päivänä. Kun Luvialla ja laajemmin Rauman ja Porin aluevesillä puhutaan pelipaikoista, niin tarkoitetaan luonnollisesti ns. 50 kympin penkkaa. Mitään penkkaa Selkämereltä ei kyllä kauhean helposti löydä, vaan kyseessähän on alueen merikartoissa näkyvä kiemurteleva viiva, jossa syvyyskäyrä vaihtuu 49 metristä 50 metrin puolelle. Käytännössä tämä Luvialla tarkoittaa n. 30 kilometrin hurnuttelua suoraan länteen. Selkämeri taitaa olla Gotlannin altaan jälkeen leveimpiä kohtia Itämeressä ja näin myös aika herkkä kelille, jos tuulemaan sattuu. Toki noilla merialueilla on hyviä kalapaikkoja myös lähempänä rantaa. Meille tuttuja ja positiivisia tuloksia antaneita paikkoja esitellään kuvien muodossa alempana.


Vuoden 2015 reissulla sattui sitten tuulemaan aivan perkeleesti. Saavuimme Laitakarin vierasvenesatamaan keskiviikko iltapäivänä. Keli oli tuulinen (n.8-10 m/s) Nopea roudaus ja veneen lasku. Vesiä pitkin Hyviluodon saareen, jossa majailimme Hampinranta nimisessä mökissä… Kyllä, luit aivan oikein. Hampinranta. Tuulisesta kelistä huolimatta ajelimme illaksi  vetämään muutaman tunnin uiston Iso-Pietarin majakkasaaren edustalle. Paikalliset kutsuvat aluetta kalapankiksi, eikä syyttä: Etenkin tämän vuoden reissulla Aksolan Kimmo todisti paikallisten jutut tosiksi, kun nosti muutaman todella komean nousukalan aivan rannan tuntumasta noilla samoilla paikoilla. No vuoden 2015 avauspäivänä meille muutaman tunnin raksittelulla nousi veneeseen 55 senttinen Kokemäenjoen istukas, joka luonnollisesti päästettiin jatkamaan matkaa.

                                         Reissujen majapaikka sijaitsee sisäsaaristossa Hyviluodossa.

Torstai valkeni täysin tyynenä ja aurinkoisena, joten tukevan aamupalan jälkeen Whalerin nokka osoitti kohti Ruotsia ja viidenkympin penkkaa. Reissussa oli tällä kertaa mukana itseni ja Jounin lisäksi Aksolan Kimmo, joka oli hieman skeptinen haaskan vedon suhteen. Hän kaiveli pakistaan Porkkalan Kuokkia ja sanoi, että vedetään näillä. No eihän siinä uskalla nuoret miehet vastaan sanoa, kun vastassa on ukko, joka on papittanut kyseisiltä vesiltä satoja kiloja lohta veneeseensä.  Olimme sahanneet n. viiden kilometrin matkaa edes takaisin pitkin penkkaa, kun kaiku vihdoin ja viimein alkoi piirtämään muutakin kuin pohjaa. Lohenuistelussa ensisijainen juttu on tuo lohen ruokakalojen löytyminen. Oletettuja ja hyväksi todettuja vaelluskalan kulkualueita mennään ristiin rastiin ja kun kaiussa alkaa näkyä pikkukalaa, niin uistelualuetta pienennetään tuntuvasti. Näin tehtiin tälläkin kertaa, eikä aikaa kulunut kovinkaan pitkälti, kun ensimmäinen tapahtuma oli tosi. Itse olin ensimmäistä kertaa Luvialla kyydissä, joten pääsin vapamieheksi. Kala nappasi 9 m  takilasta pinkkiviolettiin kuokkaan. Lyhyen, mutta sitäkin tulisemman väännön jälkeen veneeseen nousi reilu 6 kiloinen syönnöslohi. Tässä vaiheessa lienee tarpeen tarkentaa, että puhuttaessa syönnöslohesta, tarkoitetaan Kokemäenjokeen istutettua lohikantaa, joka ei ole kutuvaelluksella (syönnöslohen tunnistaa siitä, että sen suomut irtoavat, kuin silakasta). Kala kyytiin ja homma jatkui.

                                          6 kg Luvian syönnöslouhi ja 130 kg iloinen saamamies.

Edellisestä kalasta ehti kulua vajaa pari tuntia, kun taas nasahti ja jälleen takilasta. Tällä kertaa syvyyttä oli 12 metriä ja sama pinkkivioletti kuokka. Tällä kertaa Tukiainen oli väsytysvuorossa ja kelaili nätin reilu 4 kiloisen syönnöslohen veneeseen. Ymmärrettävästi tässä vaiheessa veneessä alkoi olla jo melko muikea tunnelma. Kuuden tunnin uistolla 10 kiloa kalaa veneessä. Ei hassumpaa. No kello huiteli vasta iltapäivää, joten kuka tietää mitä vielä oli edessä. Olihan sitä: Jälleen kerran takilasta. Nyt en enää muista kuokan tarkkaa väritystä, mutta pinkki eri sävyillä oli tuolla reissulla ihan selkeä suosikki.  Aksola oli väsytysvuorossa ja kun sai vavan käteen ehti karjaista, että ”nyt on iso kii, kaikki romut ylös”. Kun Aksola huutaa, että kala on iso, on syytä uskoa. Kaveri on samoilta vesiltä kelaillut aikanaan 19 kilon kalan venhoon yksin! Tästä muutama hassu sekunti ja kala oli irti. Täytyy kyllä sanoa, että itselle tuo tärppi on jäänyt todella elävästi mieleen. Kun ei aikaisemmin ollut lohta vetänyt ja vaikka takilasta on järvialueilla lähemmäs kympin haukiakin joskus kelailtu, niin tuo tärppi oli jotain uskomatonta. Siima lähti samassa syvyydessä vain vetämään jyrkästi vasemmalle kohti toisen puolen plaanareita. En tiedä, kuinka iso se kala oli, mutta Aksolan sadattelusta ja arvioista päätellen iso!

Noiden tapahtumarikkaiden tuntien jälkeen kalantulo rauhoittui. Kavereiden veneeseen nousi vielä yksi reilu vitosen syönnöslohi, mutta meillä oli hiljaista. Kello taisi olla jotakuinkin yhdeksän illlalla, kun päätettiin, että lähdetään mökille saunan lämmitykseen ja lepäilemään ja palataan huomenna pelipaikoille. No eipä sitten enää sillä reissulla palattu.

                               Torstain pelipaikat. Tarkkasilmäinen näkee myös kynällä merkatut tarkat ottipaikat

Perjantaiaamu valkeni tuulisena. Ilmatieteenlaitoksen ennusteet lupasivat lauantaita kohden entisestään voimistuvaa tuulta, joten helpotusta ei ollut edessä. Toinen venekunta päätti jäädä suosiolla rantaan, mutta minä, Tukiainen ja Rauman omapoika Rami lähdettiin puoliltapäivin kokeilemaan. Ajatuksena oli vetää kuokkaa pelkillä takiloilla, koska maininki oli jo tässä vaiheessa reilusti yli metristä. Oloa ei helpottanut ollenkaan se, että edellisen päivän onnistumisia oli juhlittu majapaikan nimen mukaisesti hampittelemalla. Konu koski päätä ja olut velloi vatsassa, kun korkeassa polviasennossa viriteltiin 8 vapaa vetoon. Tuuli oli kova ja merenkäynti tuntui vain pahenevan. Uistelimme Iso-Pietarilta kohti Lännenauloja ehkä parin tunnin verran, kun allekirjoittanut ja Rami ilmoitti, että tämä riittää ja nyt voisi lähteä mökille. Jouni suostui demokraattiseen päätökseen pitkin hampain. Samaisen päivän iltana vetouistelu.comiin sitten tuli saalisilmoitus. Joku oli saanut samaisilta lännenauloilta, joita kohden oltiin menossa 17 kilon lohen. Tästä asiasta Tukiainen muistaa muistuttaa joka ikinen kerta, kun samaan veneeseen noustaan...

                                     Torstaina kaikki oli vielä mahdollista. Illalla keli oli lähes rasvatyyni.

Vuoden 2015 loppureissu olikin sitten sisällöltään samanmoista. Tuuli ei laskenut kertaakaan alle 10 m/s ja oli pahimmillaan perjantain ja lauantain välisenä yönä 25 m/s. Tuulen suunta kun oli vielä koko myräkän ajan lännestä, niin keli oli armoton. Tukiaisen kanssa kuitenkin vielä lauantaina päätettiin mennä kokeilemaan kalapankille. Tällä kertaa lähdettiin vetämään Iso-Pietarin etelänpuoleiselta aukolta kohti pohjoista. Sivuaallokko oli aivan kamalaa ja maininki kaksimetristä. Reilun tunnin keikkumisen jälkeen hätäkanavalta 16 kuului hätäkutsu. ”huvivene ottaa vettä Porin majakan edustalla”. Kuultuamme koordinaatit katsoimme merikortista, että onnettomuuspaikalle on yli 40 kilometriä matkaa. Eipä siinä kelissä voi muuta tehdä, kuin soittaa hätäkeskukseen. Hätäkeskuksessa oltiin jo tietoisia tapahtuneesta ja helikopteri oli turmapaikalle matkalla. Myöhemmin illalla kuultiin, että uistelijat oli pintapelastajien toimesta noukittu helikopteriin aika pitkän vedessä killumisen jälkeen. Onneksi molemmat hurjapäät jäivät henkiin. Rankka muistutus siitä, että kyllä ihan oikeasti kannattaa pitää maksimissaan 10 m/s tuulta turvarajana tälle harrastukselle.

Vuoden 2015 Luvia oli siis yhden päivän ajan antoista, mutta muuten keli oli isossa roolissa ja sotki sotasuunnitelmat. Tässä vaiheessa oli kuitenkin selvää, että näille vesille palataan. Ja niinhän me sitten tänä vuonna teimme....

                                     Kuokkaan tarttunut rautakala taisi olla reissun pienin saalis.

Salmonmiehet

Miksi blogi?

Kalastusaiheisia blogeja ja reissuraportteja löytyy suomenkielisenä satoja ja jos laajentaa hakua ulkomaankielisiin, niin määrä räjähtää käsiin. Niitä on mukava lukea, mutta kaikissa on kuitenkin meidän salmonmiesten näkökulmasta yksi perustava ongelma: Tarinat eivät ole meidän tarinoita.

Itämeren lohen uistelukalastus on sisämaassa asuville perheellisille salmonmiehille siitä hankala harrastus, että asian pariin pääsee hyvin harvoin. Kauden ollessa käynnissä, reissuja tehdään Suomenlahdelle ja Selkämerelle juuri niin monta, kuin vaimot antavat luvan tehdä. Laineille päästyään salmonmies rauhoittuu. Kun lyhyt, parin kuukauden jakso on ohi, sisuskaluissa veivaa kamala levottomuus, jota onneksi saadaan hieman lepyteltyä syyskauden järvilohikalojen uistolla. Osa tiimimme jäsenistä on myös vannoutuneita (joskin kovin tuoreita) lohen perhokalastajia joten kesällä vimmaa käydään taltuttamassa pohjoisen lohijoilla. Kaikki vapaa-aika käytetään siis mahdollisuuksien mukaan jalokalojen jahtaamiselle.

Kun ei itse ole lainella killumassa, niin on tullut todetuksi, että blogien ja reissuraporttien lukeminen helpottaa, joskin varmaan myös ylläpitää sitä edellä mainittua levotonta kutkaa sisuksissa. Miksei siis laittaa vahinko kiertämään ja jakaa yleiseen tietoon meidän kokemuksiamme!

Keitä me olemme?

Salmonmiesten taustalta löytyy sekalainen seurue (nuorehkoja) lahtelaisia kalastajia, joista osa on kalastanut yhdessä jo pitkälle toistakymmentä vuotta. Ensimmäiset yhteiset uistelureissut on tehty 90-luvun loppupuolella Lahden Vesijärvelle. Vuosien saatossa kalustoa on uusittu askel askeleelta tukevampaan suuntaan ja luonnollisesti myös kohdekalojen kokoa ja lajin haasteita on haluttu kasvattaa. Lohenuistelun konkari porukassa on Jouni Tukiainen, jota lienee syyttäminen siitä, että allekirjoittanut on myös hommasta innostunut. Itsellä ei vielä montaa täyttä uistelukautta lohen parissa ole plakkarissa, mutta intoa ja tavoitetta oppia ja sisäistää tämä maaginen homma sitäkin enemmän. Salmonmiesten iäkkäämpää osastoa (ainoa - toistaiseksi - yli 40-vuotias kalamies... :D) edustava Markku Reinikka on toiminut aikanaan itselleni uisteluharrastuksen oppi-isänä. Yhteiset veneprojektit ovat jo useamman vuoden ajan kiristäneet ystävyyttämme, mutta kaikesta on selvitty tärpin (tai tärpätin) voimalla...

Tarkoituksena on tällä sivustolla kertoa tiimin reissuista, kisakokemuksista ja kaikesta kalastukseen liittyvästä. Kertomattomia tarinoita mahtuu menneille vuosille kymmenittäin, joten vanhojen reissujen muistelu tulee varmasti aiheelliseksi jossain vaiheessa.

Vehkeet ja vieheet
Kun puhutaan Suomessa tapahtuvasta vetouistelusta, niin lohenuistelu Itämerellä hakee haastavuudessaan ja palkitsevuudessaan vertaistaan. Tyhjää saa vetää vaikka millä mitalla, mutta sitten kun kolahtaa, niin kymmenet tyhjät tunnit unohtuu silmänräpäyksessä. Meri tuo harrastukseen oman vaaramomenttinsa, ja kun lohta yleensä jahdataan avomerellä, niin kaluston täytyy olla luotettavaa ja merikelpoista.

Salmonmiesten uistelukaluston kruunaamaton kuningatar on Jounin omistama vm. 2007 Boston Whaler Conquest 205 WA. Valastajan perätuhdosta löytyy vm. 2007 175 hp Mercury Verado. Lippulaiva sai vierelleen "sisaraluksen", kun porukan persaukisemmat jäsenet hommasivat syyskauden kynnyksellä merikelpoisen ikäneidon vm. 1989 Cranchi Rivieran, joka on tarkoitus varustaa merilohiuisteluun soveltuvaksi. Cranchia liikuttelee 90 hp Suzukin nelari.

Valastaja vuoden 2016 Luvian reissulla Laitakarin vierasvenesatamassa

                        Cranchi Riviera lähdössä uuteen kotikaupunkiinsa Lahteen syyskuussa 2016

Lohenuistelussa käytetään vähän fiiliksen ja miehistön mukaan joko peltiä, kuokkaa tai raksia. Kaikilla vieheillä on vuosien saatossa saatu hyviä tuloksia. Vetotunneissa mitattuna raksi taitaa olla ylivoimainen ykkönen. Vieheistä ja oheishommista varmasti myös lisää myöhemmin.

Tästä tämä siis nyt lähtee.

Salmonmiehistä ja muutamasta muusta lajille itsensä uhranneesta ukosta koostuva Fishing Team Stubing & Isaac liittyy toimintaamme myös oleellisesti. Meitä voit seurata tällä hetkellä facebookissa. Neuvotteluita muiden sosiaalisen median alustojen käyttöönotosta käydään, mutta mennään näillä nyt aluksi...

Lassi Puodinketo

Fishing Team Stubing & Isaac