Kun järvitaimenen uistelu vaihtui pullalohestukseen...

Niin siinä sitten todella kävi, että kausi loppui viime vuosiin verrattuna melkolailla aikaiseen. Cranchimiehet Reinikka ja Puodinketo olivat merkanneet maanantaille 5.12. reissun vetouistelulehden toimittajan kanssa Asikkalanselälle. Kuten edellisestä pävityksestä käy ilmi, niin jo edeltävällä viikolla oli hyvin alkanut Ylen toimittajan kanssa tehty kalareissu pitänyt keskeyttää jääriitteen ilmestyttyä selkävesille. Vetouistelulehteen ei siis ole tulossa kalareissujuttua Cranchista. Saattaa kyllä olla, että seuraavassa Vetouistelu-lehdessä jotain mainintaa tuosta maagisesta lohiveneestä on. Päivittelemme kyllä heti, jos näin tapahtuu.

Eihän kalastusharrastus olisi muuta kuin kärsimystä ja odottamista, jos keskityttäisiin pelkkään lohikalojen vetouisteluun. Kalenterissa oli aika varattu kalastukselle, joten jotain oli kehitettävä. Ajateltiin aluksi, että lähdetään "salaiselle" metsälammelle suurahventen pyyntiin, mutta kun Reinikan kanssa ollaan perheellisiä miehiä, niin päädyttiin sitten kuitenkin siihen, että otetaan mukulat mukaan ja lähdetään Evon Niemisjärville kirjolohiongelle. Evolla puitteet lasten kanssa toteutettavalle "kalareissulle" on loistavat. Laavuja ja tulipaikkoja on pitkin rantoja ja parkkipaikalta ei välttämättä tarvitse tarpoa montaakaan kymmentä metriä, kun voi laittaa tulet pystyyn ja alkaa ootto-onkimaan.

Pilkkiminen kuuluu Salmonmiesten talviharrastuksiin vähän vaihtelevasti. Allekirjoittanut käy pilkillä aina kun siihen on mahdollisuus ja  Reinikkaa näkee kyllä joka vuosi pilkillä, mutta Tukiainen sen sijaan on pilkkimiehenä oma lukunsa: Joka vuosi suunnitteilla on erilaisia pilkkiaktiviteetteja, mutta itse en ole miestä nähnyt jäällä nypyttämässä koskaan. Ei miestä sovi tästä tietenkään tuomita, mutta voitte olla varma, että blogiin tulee päivitys ihan varta vasten, jos Tukiainen kairanvarressa nähdään. :D

Evolle lähdettiin ajelemaan lapsikatraan kanssa puoli yhdeksän aikaan aamulla. Nopea pysähdys Lammilla kauppaan, josta hommattiin lapsille ja iseille evästä. Niemisjärvien parkkipaikalle saavuttiin ennen kymmentä ja kympiltä oli luvat hommattuna ja ootto-onget vedessä.

Kirjolohilammella kalastus ei mikään taitolaji ole, etenkin kun ongitaan kirretahnalla ja ootto-ongella. Kalastusmuoto koostuu lähinnä tulilla istumisesta ja ootto-ongen tuijottelusta (kyynisempi näkisi paljonkin yhteneväisyyksiä vetouisteluun).  Toki tähänkin hommaan löytyy foorumeilta jos jonkinlaista vinkkiä ja kommenttia, mutta ohjesäännöksi uskaltaisin heittää sen, että ongi matalasta (1-3 m) ja muista käyttää pientä kolmihaaraa (max. koko 16) ja mahdollisimman pientä syöttipalloa. Suurimmaksi osaksi kalantulo taitaa olla lohilammilla kuitenkin aivan suoraan yhteydessä siihen, koska tankkiauto on noita pullakaloja käynyt lutakkoon tuuttaamassa.

Viime vuonna pysyvä jääpeite tuli vasta vuodenvaihteen jälkeen ja silloinkin oltiin ensimmäinen pilkkireissu testaamassa jään kantavuutta Niemisjärvillä. Tuolla reissulla itsellä meni munat pataan. Viime talven reissu oli muutenkin hieman erilainen, kun lapsikatraan sijaan sain olla kuskina enemmän tai vähemmän viinaanmeneville lahtelaisille uistelumiehille...

Kalaa tuli tällä reissulla ihan mukavasti. Vajaan viiden tunnin ootto-onginnalla viisi tapahtumaa, josta kolme kirreä jäälle. Isoin painoi 1200 g, joten ei ollut ihan sitä tuoreinta saapumiserää. Yleensähän nuo Niemisjärven kirret on n. 800-900 grammaisia tumppeja. Huomionarvoista on se, että myös tällä, kuten monilla aikaisemmillakin reissuilla kalat tuntuvat tulevan yhdestä tai kahdesta reijästä, vaikka pienellä alueella olisi onkia viritettynä useampia. Jos siis saat kirren siiman päähän, niin siltä reijältä ei kannata siirtyä. Kuka tietää millaisessa psykoosissa nämä laitoskalat lampea kiertävät...

Keli oli itsenäisyyspäivän aattona oikein mukava, lukuunottamatta aika navakkaa tuulta. Aurinko paistoi ja lapsilla oli mukavaa. Paremmin ei tuollaista päivää voisi varmasti viettää. Eihän tällaiset paatuneet vetouistelu-ukot tietysti samaa rauhaa saa lohilammen jäällä kuin uisteluveneessä, mutta ensiavuksi oikeinkin suositeltavaa toimintaa. Niemisjärvet ovat kyllä lapsien kanssa tehtäville kalareissuille Salmonmiehiltä suuren suosituksen saava paikka.

Vetouistelun osalta kausi 2016 alkaa olla paketissa. Veneet on siirretty talviteloille halleihinsa ja on aika alkaa suunnitella ensi kauden reissuja. Ensimmäiset reissut lohen perässä tehdään jo toivottavasti maaliskuussa. Niistä sitten lähempänä. Kuten jo tuli mainittua, niin itse olen sen verran aktiivinen pilkkimies, että jos mainittavia onnistumisia jääkannen päällä tulee, niin varmasti tulee tännekin talven mittaan päiviteltyä.

Salmonmiehet toivottavat lukijoille oikein rauhallista joulua ja kireitä siimoja vuodelle 2017

L

Salmonmiehet Ylen haastatteluissa

Pari viikkoa sitten Ylen toimittaja Mika Moksu otti yhteyttä Salmonmiehiin ja kyseli halukkuutta vetouisteluaiheiseen haastatteluun. Teemana olisi talvinen vetouistelu. No sehän tietysti sopii, jos päästään levittämään tietoa hienosta lajistamme.

Haastattelu sovittiin lauantaiaamuksi 19.11.2016 Tukiaisen Whalerin säilytyshallille. Sovittiin, että nähdään toimittajan kanssa puoli tuntia ennen lähetystä hallilla. Toimittaja Moksu on itsekin vetouistelumiehiä. Kohdekaloina hänellä on pääasiassa kuha ja hauki. Lisäksi hänen vapaa-aikansa kuuluu metsästyksen parissa, joka syö toimittajan omien sanojen mukaan jalokalojen uistelun parasta syksyaikaa. Päästiin Yle Lahden Twitteriinkin.

https://twitter.com/ylelahti/status/799878732173443072

No anyway, haastattelun alla otettiin tietysti pakollinen ryhmäkuva ja sitten olikin vuorossa suora valtakunnallisen Radio Suomen "Suomi-kierros" ohjelma, missä tunnin aikana käydään läpi maakuntaradioiden aiheita. Salmonmiehet edusti siis Lahden radiota. Ääneen pääsi suoran lähetyksen pariminuuttiseen Puodinketo, jolta juttua tulisi vaikka pari viikkoa putkeen, jos hänelle vaan annettaisiin kahvia, olutta ja Red Bullia riittävästi. Alla olevasta linkistä pääsee kuulemaan noin kohdassa 15:20 tämän pariminuuttisen. Huomatkaa, että haastattelulinkki toimii vain noin kuukauden ohjelman ulostulosta, joten jos luette tätä joulun pyhinä, niin turha klikata...

http://areena.yle.fi/1-3779336?autoplay=true

Vasemmalta oikealle toimittaja Moksu, Puodinketo, Reinikka ja Tukiainen

Puodinketo suorassa lähetyksessä kertomassa ohjelman kuulijakunnalle (60+ v eläkeläiset) talvisesta uistelusta

Suoran lähetyksen jälkeen oli se odotetumpi osio, nimittäin pidemmän haastattelun nauhoitus, johon koko porukka pääsi osallistumaan. Tämä nauhoitus tuli ulos paikallisesta Lahden Radiosta. Valitettavasti tätä nauhoitusta ei pääse jälkeenpäin kuulemaan netin kautta. Koko nauhoitus oli noin 15 minuttia ja se esitettiin Lahden Radion iltapäivässä. Aika moni tuttu oli sattumalta kuullut tämän. 

Haastattelun jälkeen ehdotettiin toimittajalle, että lähtisi mukaan joskus kalaan. Tästä Mika sai ajatuksen, että tehtäisiin TV-uutisiin juttu Päijänteen uudistuneista lupaehdoista. Sovittiin, että mennään joku arkipäivä viikolla 48 vesille kameran kanssa. Myöhemmin sitten sovittiin, että päivämäärä on 29.11 tiistai. Maanantaina keli alkoi näyttää aika rapealta, mutta päätettiin kuitenkin lähteä vesille tiistaina aamulla. Puodinkedolla työt haittasi harrastusta, joten vesille lähti toimittajan lisäksi Reinikka ja Tukiainen Whalerilla. Tukiainen kävi vielä maanantaina suolaamassa Vääksyn kanavan luiskan ja totesi kaiken olevan kunnossa. Aamulla kuitenkin satama oli pienessä riitteessä. No se ei haitannut, vesille lähdettiin, kun veneen sai luiskalta hyvin veteen, kiitos avantouimareiden hapettimen.

Maanantai-iltana satama oli sula ja luiska aika huonossa kunnossa.

Vene vesille ja kamera käyntiin. 

Ei muuta kuin jäätä särkemään.

Päivän aikana juteltiin kalastuksesta ja vähän muustakin sekä otettiin aika paljon materiaalia kameraan, lähinnä maisemakuvaa, kun ei kalaa tuntunut tulevan. Toimittajalla tuntui olevan pientä venekuumetta ja hänen omin sanoin "tää ei kyllä nyt tee yhtään hyvää mun venekuumeelle". 

Toimittaja Moksu, jonka juttujen sisältöön ei yritetty vaikuttaa painostamalla häntä sähköposteilla.

Puolen päivän maissa pakkanen alkoi kiristyä entisestään ja tuuli meni nollaan. Tässä vaiheessa jopa Asikkalanselälle alkoi tulla riitettä. Kalastus piti lopettaa ja todettiin, että ajetaan satamaan tekemään haastattelu uutisiin. Jutun voi nähdä alla olevasta linkistä. Ohjelma on siis Yle uutiset Häme 30-11-2016 klo 18-22.

http://areena.yle.fi/1-3857575

Juttu tuntui herättävän kiinnostusta uistelijoissa. Alla olevista linkeistä pääsee lukemaan Ylen nettisivujen pitkän jutun aiheesta.

http://yle.fi/uutiset/3-9304239

Sipilän sanoin "Salmonmiesten luotto Yleen on ihan OK"! Kiitos Yle, kiitos Mika Moksu!

Ai niin, toimittajan sanomaa pääsee seuraamaan twitterissä alla olevasta linkistä.

https://twitter.com/MMoksu?lang=fi

Näsijärven Lohikunkku 2016

Päijänteen onnistuneiden kisojen jälkeen meni vain muutama päivä, kun alkoi taas polte päästä vesille. Puodinketo alkoi houkutella porukkaa Näsijärven lohikunkkuun ja ei tietysti kauhean isosti tarvinnut houkutella, kun allekirjoittanut oli jo mukana. Miehistöä jouduttiin hieman hakemaan, kun Reinikalla oli esteitä lähtöön. Yhdellä veneellä oli tarkoitus lähteä, kun matkaa on kuitenkin 150 km ja järvi ei ole tuttu kenellekään miehistön jäsenelle. Lopulta mukaan saatiin 10 sekunnin harkinnan jälkeen yksi Suomen kovimmista merilohimiehistä Suurosen Petri. Pete on nostanut omaan Trophyyn kaksi yli 20 kg lohta ja lohien yhteispaino lähentelee varmaan veneen omaa painoa.

Suurosen Petri toiveikkaana Maisansalossa

Sääennuste näytti aika raikasta ilmaa viikonlopulle. Petellä on samanlainen traileri oman veneen alla kuin Whalerin alla on ja päätettiin vielä perjantaina iltapäivällä vaihtaa nastarenkaat Peteltä Whalerin alle. Ihan hyvä päätös, kun tiet olivat paikoin aika liukkaat lauantaina. Matkaan lähdettiin Lahdesta kello 4:50 ja Maisansaloon tultiin 7:20. Luiskalla oli hienosti opastajia ja luiskalle johtavaa jyrkkää mäkeä oli suolattu luiskalle ajettaessa. Ei muuta kuin vene vesille ja laituriin. Tässä vaiheessa tuli huomattua, että vene rikkoo edeltään kevyttä riitettä. Suojaisa pohjukka ei näköjään kovin kummoista pakkasjaksoa vaadi, kun alkaa jääkantta tehdä.

Talvirenkaat ei olleet trailerissakaan yhtään liioiteltuja

Riitettä satamassa

Kisajärjestäjä Mansukoski & Co oli järjestänyt hienosti kahvit ja sämpylät kisapaikalle. Nämä siis kuuluivat osallistumismaksuun, mikä ei sekään ole kuin 50 € koko venekunnalta. Ilmankos veneitä oli peräti 110, kun kerran järjestelyt ovat näin hienot. Kahvin jälkeen Suurosen kanssa jäätiin virittelemään veneelle vapoja, kun taas Puodinketo kävi kuuntelemassa kipparikokouksen.

Veneet mahtuu aika hyvin Maisansaloon, vaikka laituritila näytti melko vaatimattomalta

Itse päivän kalastus oli meille tuntemattomalla järvellä aika hakemista. Päätettiin jäädä Koljonselän ja Näsiselän välissä olevalle pienemmälle selälle. Ongelma on tätä kirjoittaessakin, etten edes tiedä selän nimeä. Verrattuna kuitenkin esim. Päijänteeseen on Näsijärvellä pohjanmuodot paljon monimuotoisempia. Kartalta valittiin tämä selkä ja kun ensimmäisiä alamittaisia saatiin, päätettiin pyöriä alueella jonkin aikaa. Kuitenkin paikka antoi vain alamittaisia välillä 40-55 cm ja päätettiin lähteä hakemaan uusia paikkoja, ettei alamittaiset taimenet kärsi liikaa meidän virityksistä. Muualta ei sitten saatukaan mitään tapahtumia ja iltapäivällä tultiin vielä kokeilemaan pieni hetki tätä paikkaa ennen kuin kisasummeri huutaa kalastuksen lopettamisen merkiksi. Taas alkoi alamittaiset syödä raksia. Ehkä paikanvaihto ei ollut fiksu veto näin jälkeenpäin ajateltuna. Jos kerran kalaa löytää tuntemattomalta järveltä, niin siellä olisi pitänyt pysyä koko lyhyt vetopäivä.

Aamun noin kuusi pakkasastetta vaihtui iltapäivällä pariin pakkasasteeseen

Osaako joku lukijoista opastaa "Lahen miehille" millä selällä oltiin uistelmassa? :)

Päivän aikana tuli kyllä kokeiltua taas uusia virityksiä. Suuronen nostaa aina veneeseen paljon lohta Ahvenanmaalla ja yksi syy on varmaan se, että miehellä on koko ajan joku uusi viritys mielessä. Hieno piirre, kun Salmonmiehet on tottuneet, että osa miehistöstä istuu hytissä Webaston huutaessa. No ei nyt sentään aina, esim. Virtasen Vesa ei kuulut tuohon Webasto-tiimiin :)

Tällä kertaa kokeiltiin lippalitkaa takilassa. Näytti kyllä aika houkuttelevalta, yhden päivän otannalla ei tietysti osaa sanoa tämän kalastavuudesta mitään, mutta sen verran jäi kokeilu kiinnostamaan, että saa jatkossakin vetoaikaa.

Lippalitkaa takilassa

Kun ei kerran kalastuksellisesti ole kovin paljon kerrottavaa, niin kehutaan kuitenkin jotain, nimittäin järjestäjien ja Whalerin veturin Kia Sorenton toimintaa luiskalla. Kisajärjestäjät oli hankkineet peräti lämmitettyjä routamattoja luiskalle suolauksen lisäksi. Kyllä kelpasi nostaa vene ylös. Kuitenkin jotkut olivat liikkeellä etuvetoisilla autoilla, joilla ei tuntunut oikein veneet nousevan ylös. Kaikki taisivat kuitenkin saada lopulta veneet pois jäiden seasta, joten 5/5 järjestäjälle. Järjestäjien joukossa oli radiopuhelinkaksikko, joista toinen oli luiskalle johtavan mäen yläpäässä ja toinen alapäässä. Allekirjoittanut huomasi pienen huolestumisen alhaalla toimineen järjestäjän puheista, että mahtaako paketti nousta mäen päälle, mutta näköjään korealaistehdas on osannut tehdä oikean maasturin, jolla talvi on voitettavissa. No, omia vehkeitä pitää aina kehua, hah! :)

Paluumatkalla pysähdyttiin Aapiskukossa ostamaan miehistölle muutama olut. Suuronen halusi tarjota syömättä jääneitä eväitään ja mitäs sieltä löytykään, BANAANIA! J*****UTA! Ensi kerralle aion hankkia veneeseen läpivalaisulaitteen. :)

Suurosen veneen ikkunaa komistaa tällainen tarra ja mies kehtaa tuoda vieraaseen veneeseen banaania...

Jos vielä päästään vesille tämän kauden aikana, niin kerrotaan niistäkin reissuista jotain. Kireitä vielä vesillä käyville!

Hienosti järjestetty tapahtuma luiskatoimintaa myöten!

Lisää reissuista http://www.facebook.com/teamstubingandisaac

Jouni Tukiainen

Järvilohikalojen avoimet sm-uistelukisat 2016 21.-23.10.2016

Tätä reissua odotettiin, kuin kuuta nousevaa. Sen lisäksi, että on aina mukava kisailla lempiharrastuksen parissa, niin Cranchilaisille reissu oli ensimmäinen "uudella" veneellä ja edellisestä omalla veneellä tehdystä reissusta oli jo lähes neljä kuukautta. Kisaviikonloppuun lähdettiin siis Fishing Team Stubing & Isaacin koko kalustolla: Tukiainen Whalerillaan ja hänellä kyydissä Hakasen Harri ja Virtasen Vesa, sekä Puodinketo ja Reinikka Cranchillaan kyydissä Korven Jussi.

Perjantai

Reissuun lähdettiin perjantaina aamulla. Tarkoitus oli vetää pieni treeniveto ja samalla cranchilaiset pääsisivät testamaan, että toimiiko kaikki uudet ja vanhat pelit ja vehkeet. Veneeseen oli hankittu Cannonin unitroll 10 takilat ja rakenneltu uusi targa tai no ei targa, mutta rosterihuiluja oli ruuvailtu sinne ja tänne. Sähköjäkin vähän uusittiin ja jotain pientä muutakin viritystä tehtiin.... Näiden hankintojen ja viritysten jälkeen plakkarissa oli vartin koeajo tyynellä Enonselällä. Ilmatieteenlaitos lupasi 7-8 metrin tuulta koko viikonlopuksi, niin oli aiheellista käydä veneellä vähän rymistelemässä ennen itse kilpailua. Veneet laskettiin vesille Kuhmoisista puolilta päivin.

Veneet laskettiin vesille Kuhmosista.

Majapaikka sijaitsi Tehiniemessä. Ajo mökkirantaan Kuhmoisista, romut mökkiin ja vesille. Tuuli oli 7 m/s idästä. Samasta suunnasta puhalsikin sitten sunnuntai-iltaan asti. Cranchilaiset vetivät vajaan kolmetuntia Tehisilmän ja Jänissaaren edustalla. Whaler taas suuntasi verrattain harvemmin kolutuille mestoille Tehin länsirannalle Hietasaaren edustalle. Cranchissa ei tapahtumia, mutta Whaler otti neljän tunnin uistolla raksilla alamittaisen taimenen kalvosta muutaman gramman takaa. Tukiainen oli etukäteen pannut merkille netin saalisilmoituksista, että pinkillä on tullut useita kaloja. Alamittainenkin nappasi pinkkiin, joten sitä piti laittaa lauantaille lisää. Perjantai eteni lyhyiden testiuistojen jälkeen kalareissulle hyvin luontaisella tavalla, eli kaljotellen ja saunoen. Tiedossa kuitenkin oli melko töyssyinen parikymppinen Tehiselän yli Suopellon Pinxinmäkeen kisakeskuseen seuraavana aamuna, joten kaikki kalamiehet olivat puoleen yöhön mennessä nukkumassa.

Lauantai

Kello kilautti porukan pystyyn kuusi aamulla lauantaina. Majapaikkana toiminut mökki sijaitsee Tehiniemen länsirannalla joten se on itätuulella todella suojainen paikka. Sieltä kuitenkin kuulee selvästi sen, jos Tehillä tyrskyää. Lauantai aamuna Tehillä tyrskyski. Ei mitenkään mahdottomasti, mutta ihan kunnollinen sisävesimaininki ja siihen kun vielä lisää pimeäajon, niin kyllä vähän jännitti lähteä uudella veneellä vetämään ylitystä. Whaleriläisille tällainen pieni aallokko ei paljon merkkaa. Vene menee kovassakin vastaisessa kuin juna eteenpäin. Matkaan lähdettiin 7.25 ja matkaa oli lännen suuntaan tehty muutama kilometri, kun nasahti. Meinaan sulake Cranchista. Veneen alkuperäinen

Uuden - ei niin putkeen menneen - kytkintaulun asennusta...

kytkintaulu oli koeajon aikana syljeskellyt lasisulakkeita pihalle sulakepesistä, joten oli selkeää, että ennen ensimmäistä reissua se pitää vaihtaa. Allekirjoittanut teki työtä käskettyä, mutta tässä rytäkässä "kautta rantain" selvisi, että pilssipumpun abiko oli kytkintauluun tullut vähän kevyesti liitettyä. Isoon aaltoon ajaessa abiko sitten irtosi ja kontakti miinusrautaan poltti sulakkeen. Tämän johdosta veneestä katosi valot ja kaikki navigointilaitteet. Keskellä Tehinselkää, pimeässä ja kovassa vastatuulessa ei mikään herkuin tilanne. Onneksi motti kuitenkin pelasi ja päästiin nilkuttelemaan Pinxinmäkeen. Kipparikokous meni sivusuun, mutta soitto kisakeskukseen ja Whaleriläiset otti myöhästyneen venekunnan prikan kipparikokouksesta. Cranchilaiset lähti kiivaasti satamasta etsimään veneeseen sulaketta. Oli selvää, että kun siirtymiä jouduttiin ajelemaan hämärällä ja pilkkopimeässä, niin sulake piti löytää. Eihän siinä kauaa mennytkään, kun ystävällinen sysmäläinen herrasmies kaivoi autostaan sulakkeen ja homma skulasi jälleen!

63 cm 3125 g / 13 cm vihreä fiskari

Lauantaina uistelun sai kisassa aloittaa klo 09.00. Whaler jäi pyörimään Päijätsalon edustalle ja Cranchi suuntasi samalta paikalta suoraan länttä kohden. Tarkoituksena oli uistella suoraan länteen ja puikata selän puolelle Iso-Karhusaaren eteläpuolelta. Koko päivä pyörittiinkin sitten niin, että Cranchi hakkasi Tehin itärantoja välillä Lohiluoto Iso-Karhusaari. Whaler ajeli myös raksit perässä hiljalleen Päijätsalolta ulos ja pyöri samoilla mestoilla. Ensimmäinen kalatapahtuma Cranchissa tuli kympin maissa, kun takilaan napsahti reilu kahden kilon hakki. Ei muuten mainittava kala, mutta olihan se ensimmäinen eväkäs, joka meille on ko. veneeseen noussut. Kala tuli 10 metristä ruotsinlippu kuokkaan, jossa Tukiaisen tekemä houkutuslevy. Aamupäivä oli alkanut Whalerissa aktiivisesti ja ennen puolta päivää veneessä oli käynyt jo kaksi alamittaista taimenta ja yksi karkuutettu hakki. Hieman ennen puolta päivää se sitten tapahtui Cranchissa. Targassa jarru pärähti ja kuskin puoleinen uloin plaanari alkoi melko vauhdikkaasti peruutella. Ensikertalaisena reissussa ollut Jussi hyppäsi rattiin ja Reinikka ja Puodinketo alkoivat kiivaasti kelailla plaanareita edestä. Kala veti siimaa ulos koko ajan, joten oli selvää, että ihan mikään pieni kala ei siiman päässä ole. Muutaman sekavan lohimutkan ja jännittävän hetken jälkeen Reinikka haavasi veneeseen komean taimenen. Kalalla oli rasvaevä tallella, mutta se oli hyvin veistellyn näköinen. Nopea yhteys kisakeskuseen kuvien muodossa ja siellä oltiin samaa mieltä, kuin veneessä, että eväleikattu kala kyseessä. Veneessä mitattuna kala oli 65 cm ja 3,5 kg. Kala tuli 13 cm vihreään Fiskariin 4 g painon takaa. Illan puntarissa kalasta oli mystisesti kadonnut painoa ja pituutta... Virallinen tulos 3125 g ja 63 cm. Päivän kolmanneksi isoin kala, ja näin ollen kokonaiskisassa ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena. Whalerissä kävi päivän aikana neljä alamittaista, kaikki kalat taas pinkkiin vaikka muutakin vedettiin. Suurimmat kalat oli kaksi 56 cm järväriä, joista toinen merkkikala. Odotellaan tietoja kalan elämänvaiheista järvessä ja kerrotaan niistä lisää myöhemmin. Tukiainen ja Virtanen veti lisää johtopäätöksiä pinkistä sävystä. Raha ja VK-huput vaihtoi keskenään omistajia Svedun täkyn myyntipisteellä ja sunnuntaihin lähdettiin pelkästään pinkkiä vavoissa.

Cranchin kalan ottipaikka, uloin plaanari 4 g takaa. vaparia n. 35 metriä

Ennen kisojen alkua oli jo mietitty, että jos lauantaina puntarille mennään, niin se tarkoittaa sitten hämärässä ajelua takaisin mökille. Tästähän oli jo aamulta kokemusta ja kun se ei mitenkään kovin mielekkäästi mennyt, niin asia hieman tietysti pyöri mielessä. Vaikka puntarille tuotiin lauantaina vain neljä kalaa, niin pitkään piti virallisia tuloslappuja ja palkintojenjakoa odottaa, että ulkona oli käytännössä säkkipimeää. Lähdettiin ajamaan peräkanaa yli Tehiselän. Tällä kertaa ei laitevahinkoja syntynyt, mutta 8 m/s myötäaaltoon pelkällä plotterilla ajo on kyllä hieno järisyttävä kokemus monella tapaa. Cranchin ruorissa olleena täytyy veneen ominaisuuksia kovassa kelissä kehua. Veneen kokonaismitta on vajaa 5,5 metriä, mutta tuollaisessa isohkossa kelissä se tuntuu huomattavasti isommalta ja vakaammalta veneeltä. Hyvä ostos, ehdottomasti!

Sunnuntai

Lauantai-ilta meni perjantaiseen tapaan saunoen ja kaljotellen. Toki toisen venekunnan menestys ensimmäisenä päivänä oli tuonut paukkuihin hieman lisää tujua ja valvottuakin tuli ehkä hieman pidempään. Keli oli selällä identtinen lauantain kanssa. Idästä tuuli 7-8 m/s ja puuskissa varmaan vielä enemmän. Cranchi lähti itää kohden tarkoituksena mennä samoille paikoille vetämään, kuin edellisenä päivänä. Romut laskettiin Tehisilmältä ja siitä sitten kohti etelää selän itärantoja koluten, jossa maininki oli vähän maltillisempaa. Whalerin Virtanen ja Tukiainen puolestaan lähtivät päivään kahdestaan, kun Hakanen oli joutunut edellisen päivän jälkeen lähtemään kotia kohti. Edellisenä iltana pullon pohjalta oli löytynyt ratkaisu sunnuntain ajolinjoille. Whalerin miehistö päätti, että aamulla ylitetään Tehinselkä sivuvastaiseen (noin 15 kilometriä) ja mennään Paatsalo-Rapalaniemi-Purtisaaret kolmioon vetämään. Tällöin säilyy mahdollisuus kokeilla sekä itä- että länsireunoja ja myös luoteisrantoja, joihin tuuli oli puhaltanut jo useamman päivän ajan. Lisäksi pullonhenki kertoi miehille, että kaikki raksit viritetään kovempaan vetovauhtiin, noin 4 km/h. VK-raksilla tämä onnistuu, kun siiman vetää hupun niskan kautta.

Vetovauhtia seurataan Whalerissa Fish Hawkilla.

Uistelu aloitettiin Rapalaniemen kärjestä ja ensimmäiset alamittaiset saatiin vajaan puolen tunnin uistelun jälkeen. Kolmen alamittaisen jälkeen oltiin huomattu, että kala on penkkojen reunoissa. Kello 12:30 Whalerin takilasta lähti 4 m syvyydestä pinkin sävyisen hupun takaa todella vauhdikas taimen. Mainittakoon, että yleensä järvillä tärpit ei paljon takilaa laukaise. Tämä kuitenkin lähti vauhdilla ja räikkä huusi. Kala saatiin haaviin noin 10 minuutin väsyttelyn ja parin syväsukelluksen jälkeen. Kala sukelsi kerran suoraan veneen alle noin 10 metrin syvyyteen. Haavitsemisen jälkeen jännitys kuitenkin nousi taas korkeaksi, kun tajuttiin, että tälläkin taimenella on rasvaevän nysä. Nopea puhelu ja kuvaviesti kisakeskukseen ja kavereille varmisti epäilykset, että kyllä tämäkin kala on eväleikattu. Venepunnitus näytti 65 cm ja 3350 g.

Whalerin sunnuntain taimen ja sen ottipaikka.

Cranchilaisilla tietysti koko päivän jännitti, että jos kala nasahtaa, niin mestaruus on todella lähellä. Aikalailla samoihin aikoihin ja samassa paikassa, kuin edellisen päivän mittakala, samainen vihreä Fiskari peruutteli uloimmasta plaanarista. Kyytiin nostettiin hetkeksi 50 cm eväleikattu taimen. Ei siis puntarikalaa, vaikka kelaillessa tuntui raskaammalta. Tämä oletettavasti johtui siitä, että fiskarin peräkoukku oli kalan kyljessä kiinni ja kala tuli lähes poikittain ylös. Varovaisesti irroitettuna kala lähti kuitenkin pirteästi takaisin veteen. Valitettavasti sunnuntai meni ilman muita tapahtumia Cranchissa ja ainoaksi kisakalaksi jäi lauantain reilu kolmonen.

Sunnuntain palkintojenjakoon mentiin jännittyneinä. Ennen punnitusta oli selvää, että Whaler meni Cranchista ohi. Muista kaloista ei kauheasti ollut tietoa vuotanut, mutta jokunen kala pusseissa virallista punnitusta odotti. Tässä vaiheessa tajuttiin, että ei muuten ilmoittauduttu joukkuekisaan. Asiasta oli ennen kisaviikonloppua ollut puhetta, että ilmoittaudutaan, mutta lauantaiaamun sulakehässäkät ja cranchilaisten myöhästyminen kipparikokouksesta edesauttoivat asian unohtumista. Punnituksessa Whalerin kalan virallisiksi mitoiksi selvisi 62,5 cm ja 3260 g. Nämä kaksi kalaa toi tiimin venekunnille sijat 6. ja 4. Kokonaiskisassa tuotiin puntarille yhteensä 8 kalaa, joten tiimin viikonloppua voi 86 veneen kisassa sanoa todella onnistuneeksi! Hieman jäi tuo joukkuekisan suomenmestaruuden ohi lipuminen harmittamaan, mutta mitäpä niillä pokaaleilla tekee. Tosin olisihan semmoinen Cranchin keulassa ylväs näky... :D

Mahtava viikonloppu lempiharrastuksen parissa takana ja tietysti mieltä lämmittää komeat kalat. Suopellon Pinxinmäki toimii mielestämme hyvin kisakeskuksena ja tämä kisojen ajankohdan siirto kuukautta aikaisempia vuosia myöhempään on pelkästään positiivinen juttu. Kala on aktiivisempaa ja kaikissa venekunnissa, joiden kanssa tuli kisakeskuksella kuulumisia vaihdettua oli alamittaisia käynyt veneessä. Ehkä Päijänteelläkin on toivoa. Nyt kun saadaan vielä Vääksynjokea terrorisoivat salakalastajat kuohittua, niin ehkä vielä jonain päivänä Päijänteestä voi saada rasvaevällisiäkin kaloja edes nähtäväksi.

Seuraaviin kertoihin kireitä kaikille lukijoille!

Päijänne 2016

Syyskauden avausreissu Päijänteelle tehtiin sunnuntaina 2.10. Mukana oli Tukiainen, allekirjoittanut ja vierailevan tähtenä Wahlstenin Johni. Alunperin oli tarkoitus mennä edeltävänä päivänä vesille, mutta Etelä-Suomea riepotellut kova tuuli oli sen verran tujua myös Päitsillä, että mukavuudenhaluiset Salmonmiehet päättivät siirtää lähtöä vuorokaudella. Kelien puolesta se kannatti, koska sunnuntain ilma oli parasta mitä suomalainen lokakuu voi tarjota. Lähes tuuleton ja aurinkoinen keli. Lämpötila näytti seitsemän aikaan aamulla +3 astetta, mutta nousi tukevasti kympin paremmalle puolelle, kun aurinko alkoi lämmittää. Keli oli kuin morsian, mutta kalaosastolla oli jälleen kerran Päijänteelle niin ominaista harmautta.

Laskettiin vene Vääksyn Majakalta. Vähän aikaa punnittiin, että jäädäänkö Asikkalanselälle, kun tornihuhut kertoivat sieltä kalaa nousseen tänä syksynä. Koira ei kuitenkaan helposti karvoistaan pääse. Edellisenä syksynä Paatsalon alueelta nousi Whaleriin kaksi yli 60 senttistä tanea, joten päätettiin jatkaa sieltä, mihin kausi viime vuonna lopetettiin eli Punapään ympäristöön. Kaikki romut oli vedossa n. 09.30. Nyt kun taskussa vielä polttelee 31.12.2015 ostetut uisteluluvat Etelä-Päijänteelle, niin vaparajoituksia ei ole. Vedossa oli 14 raksivapaa ja sen lisäksi muutama testiviritys potkurivirrassa. Tuosta Päijänteen uudesta kuuden vavan rajoituksesta voisi naputella vihaiseen sävyyn useammankin sivun, mutta tokkopa siitä mitään hyötyä olisi...


Kuten jo tuli ensimmäisessä kappaleessa paljastettua, niin tällä kertaa kalat kierti meidän viritykset hyvin mallikkaasti. Ainoaksi kalakontaktkisi jäi klo 14.30 lähtö plaanarista. Kala kävi purskelemassa hopea-marjapuuro huppuun viritettyä salakkaa, mutta ilmeisesti puolukkapuuro ei ollut tälle kalalle mieleinen menu, koska tärppi jäi muutaman sekunnin mittaiseksi. Yleensä Paatsalon maisemissa on saanut varovasti irroitella alamittaisia (alle 60 cm. istareita, koska se on jokaisen itseään kunnioittavan lohikalauistelijan alamitta myös istutuskaloille. Tämä tuore istareiden alamitan lasku 50 senttimetriin on naurettavaa pelleilyä!). Tällä kertaa kala oli todella tiukassa, vaikka Punapään rantapenkkaa uistellessa kaikuun piirtyi pikkukalaa todella paljon.

Yksi selkeä syy heikkoon kalantuloon kyllä löytyi. Se oli tällä kertaa Wahlstenin Johnin eväsreppu.
Salmonmiesten uistelu-uran aikana on pitkien empiiristen tutkimusten perusteella tultu siihen johtopäätökseen, että banaani veneessä on tae munat pataan-reissusta. Johni oli oikein varmistellen ottanut kaksi banaania mukaansa. Pakotettiin ukko tuhoamaan eväänsä ja ei aikaakaan kun räikkä pärähti. Sattumaako? En usko.

Reissuraportti ei siis tällä kertaa juurikaan kalajuttuja sisällä. Päivän kun veneessä viettää, niin aikanasa kuluksi sitä mielellään testailee uusia juttuja. Tukiainen on pajallaan valmistanut uusia houkutuslevyjä ja täytyy sanoa, että on tehnyt DI-mäisen hyvää jälkeä. Oheisen kuvan lätkän (värimalli: Vladimir) saa säädettyä todella nättiin kieputukseen niin raksivauhdissa kuin nopeammassakin yli 5 km/h vauhdissa. Levyn kanssa kokeiltiin Erämiehen Jannen sitomia vetoperhoja. Malli on Erämiehen itsensä suunnittelema. Perho on sidottu putkiperhon runkoon ja on itseasiassa aika lähellä perinteistä spinfluga putkiperhoa. Koko vaan on huomattavast isompi. Vetoperhot  ovat lohenuistelussa ihan arkipäivää ameriikanmaalla, mutta Suomessa vielä aikalailla tuore juttu. Tai mistä minä tiedän. Salmonmiehille ainakin uusi juttu. Vaikka ei (valitettavasti) kalan mieleen ole suoraa pääsyä, niin tuo levyn ja perhon viritys ui 3,1 km/h raksivauhdissa kyllä todella nätisti. Vielä ei montaa tuntia ole kyseisellä rigauksella vetotunteja takana, mutta jännä nähdä, josko joskus kalalle kelpaa. Kunhan saadaan veneeltä Goprosta videomateriaalit purettua, niin linkataan videopätkää uinnista myös tänne ihasteltavaksi.

Tukiainen hommasi veneeseensä keväällä Fish Hawkin. Laite on jo itsessään kuriositeetti, mutta antaa kalastajalle oikeasti hyvää lisätietoa olosuhteista veden alla. Näytön yläpuoliset luvut ovat nopeus ja lämpötila pinnasta mitattuna ja takilavaijeriin kiinnitettävä anturi ilmoittaa veden lämpötilan ja suhteellisen nopeuden siinä syvyydessä, mihin kuula lasketaan. Huomionarvoista tällä kertaa oli se, että tuo sama asteen ero pintaveden ja syvempien vesien välillä säilyi lähes muuttumattomana välillä 0-20 metriä. Pari vuorokautta kestänyt myräkkä oli varmasti sekoittanut vesimassat, joten selkeää harppauskerrosta ei löytynyt.

Seuraavat kalastuspäivitykset tulevatkin sitten varmaan Päijänteen lohikisoista parin viikon päästä. Salmonmiehet ovat lähtemässä kisoihin kahden venekunnan voimin. Kyseinen reissu on allekirjoittaneelle ja Reinikalle ensimmäinen laatuaan Cranchin puikoissa. Saa nähdä miten käy... Kireitä vaan kaikille kisoihin tuleville ja miksei muillekin.

Muista seurata meitä myös facebookissa: https://www.facebook.com/teamstubingandisaac/


Lassi

Tenon reissut vuosien varrelta...

Kuten Lassi jo kirjoitteli aikaisemmassa tekstissä, lohen kalastusta harrastetaan monessa muodossa ja allekirjoittaneelle on jo lähes 20 vuoden aikana perinteeksi muodostunut viikon reissu Heinä-Elokuun vaihteessa Tenojoen rannalle pohjoiseen. Paikaksi on valikoitunut Nuorpinniemi joka sijatsee noin 36 km Karigasniemeltä Utsjoelle päin. Lähin koski on Outakoski. Paikka on ollut sama vuodesta toiseen koska mökki, joka on toiminut tukiasemana on hyvän ystäväni omistama. Tämä viikon reissu joka vuosi on ollut minulle suuri henkireikä. Puhelin ja kello pois. Kaikki kiire ja hössötys unohtuu kun pääsee kalastamaan tai ihan vaan olemaan Lapin kauniissa maisemissa.

Vuosien varrella kalastusmuoto kuten myös kokoonpanot on muuttunut. Aluksi soudettiin lohta, mutta viime vuosina perhokalastus rannasta on vienyt allekirjoittaneen mukanaan. Tenojoesta nousee lohen lisäksi todella isoja harjuksia (yli 50 cm). Näitä tuli aina sivuosumina perhoihin soutaessa. 6 vuotta sitten ostin yhen käden perhovehkeet ja aloin rannasta kalastamaan harjuksia. Niistä väsäillään graavikaloja jotka maistuvat aamulla pienessä kohmelossa ruisleivän päällä edvartilta. Parina ensimmäisenä vuonna sattui sitten myös perhoihin tarttumaan tittejä ja kyllähän tuollainen 2-3 kg luonnonlohi pistää hanttiin, varsinkin kun on yhdenkäden perhovehkeet. Rantakiviltä pari karkuutusta pisti tämän miehen miettimään että isommat vehkeet tarvitaan, jos meinataan saada kalat lautaselle.

 

Tenojoen rannat ovat todella hyviä opetella heittämään perhoa on tilaa sekä taakse että sivuille. Kahdenkäden vapojen hankkimisen jälkeen harjoiteltiin pari vuotta kunnes tämän vuoden reissu palkitsi kaiken harjoittelun. Lassin kanssa viime vuosina perinteeksi muuttunut reissu sai hieman uutta verta kun hänen tyttärensä Emma 6-v. ja minun kolmesta mukeloista kaksi vanhinta Elli 9 v. ja Leo 7 v. olivat mukana. Toivon sydämestäni että omat lapseni kokevat ja löytävät saman rauhan, minkä minä olen löytänyt kalastuksesta. Lapset olivat todistamassa rannassa kun Lassi noukki 7 kg. lohen rantakiville.

Allekirjoittanut otti viimeisenä päivänä 4 kg. lohijalan rantakiville. Tittejä taidettiin saada 4 kpl. sekä useita karkuutuksia. Kalan tulo Tenojoella on niin monesta asiasta kiinni että minulla menisi päivä siitä kirjoitellessa. Yksinkertaisesti jotkut vuodet ovat vaan parempia lohivuosia ja toiset ei. Ottivärit on myös suuri puheenaihe. Allekirjoittaneella on vain yksi ja ainoa ottiväri perhossa, se on musta runko hopealangalla ja punainen pyrstö eli musta sarvijaakko, muuta en ole käyttänyt enkä käytä. Muillakin väreillä tulee todistettavasti, koska Lassi heitti reissua aivan päinvastaisilla väreillä ja molempii kävi lohet kiinni. Ehkä tällä kertaa hopeahile oli se taika niissä perhoissa... Kolmihaara koukku on  perhossa mielestäni ehdottomasti ainoa ja oikea.

                                                                    Lassin ottiperhot ja reissun pienin harjus

Lohen turistikalastusta ruvetaan rajoittamaan ensi vuonna radikaalisti ja saa nähdä kuinka meitin reissujen käy. On ihan turha lähteä ajamaan täältä etelästä 1100 km. todetakseen että kalastuskiintiöt tälle viikolle on myyty loppuun ja kalaan ei pääse. No se nähdään ensi vuonna kuinka käy...

-Markku Reinkka

Luvia 2016

Tänä vuonna reissuun lähdettiin viikkoa myöhemmin, kuin edellisenä keväänä. Hommahan on pohjoiseen vaeltavien lohien suhteen vähän herrassaan ja jos vaelluskaloja sattuu olemaan Selkämerellä, niin niitä sitten sattuu olemaan. Edellisen vuoden perusteella oli syytä lykätä reissua hieman eteenpäin.  Porin aluevesiltä saadaan lohta kyllä läpi kesän ja vielä syksylläkin, mutta siitä ei Salmonmiehillä juuri ole kokemusta. Selkeää on, että kun Tornionjoen ja muiden - valitettavan harvalukuisten - vapaana virtaavien pohjoisen lohijokien kalat matkaa kutemaan, niin silloin on syytä olla yrittämässä. Edellisenä vuonna vaelluskaloja ei siiman päässä ollut kuin se yksi karkuutettu. Eihän tämäkään tietysti varmistettua tietoa ole, mutta lähtökohtaisesti noilta alueilta yli kympin kalat ovat vaelluskaloja. Syönnöskalojen kokoluokka on 3-7 kilon välillä. Tämä ei tosiaan ole mitään tieteellisesti varmistettua tutkimustulosta, vaan perustuu Aksolan Kimmon mölinöihin. Niissä mölinöissä on kyllä monesti ollut perää, joten miksi ei olisi myös tässä asiassa.

Reissuun lähdettiin aikaisin keskiviikkoaamuna. Takaraivossa oli tietysti koko kevään raksuttanut pelko: Entä jos kelit taas sotkee kaiken? Ilmatieteenlaitos lupaili vähän vaihtelevaa keliä ja mitä lähemmäs reissu tuli, niin sitä selvemmältä näytti, että ainakin osan aikaa homma menisi samalla tavalla tuulien vuoksi sudeksi, kuin edellisvuona. Minkäs teet. Kuuluu lajiin.

Romut veneeseen Laitakarilla, matka Hampinrantaan ja illaksi uistelemaan lähivesille. Tuuli oli lähemmäs 10 m/s, joten Iso-Pietarin edustaa pidemmälle ei viitsitty lähteä. Keli oli sen verran hankala, että suosiolla päätettiin vetää pelkillä takiloilla. Kalatapahtumia ei ollut ollenkaan ja takaisin mökille saunan lämmitykseen. Tässä vaiheessa sääennusteet näyttivät siltä, että reissusta tulee edellisvuotta pahempi pannukakku.

Oheisessa kuvassa paikallisten nimeämä "kalapankki" sekä Iso-pietarin majakkasaari. Merikorttiin on tallentunut myös vuoden 2015 reissulta Aksolan ursuitin saappaanjälki. Ennen tätä merkkausta Kimmo ehti käyttää merikorttia myös tyynynä, kun meni "lepäilemään" kajuuttaan.
                                 

Kalapankki on "poukama", jossa avovesi tulee melko syvälle itään verrattuna Rauman ja Porin välisiin edusvesiin. Alueelle jää usein vaelluskalaa pyörimään ja ruokailemaan ja mahdollisuus lohen saamiseen käytännössä rantavedestä on suuri.

Torstai valkeni harmaana, sateisena ja mikä veemäisintä: tuulisena. Tällä kertaa yli kympin tuuli tuli lähes suoraan pohjoisesta. Niinpä päätimme lähteä kokeilemaan erilaista taktiikkaa. Ajelimme parikymmentä kilometriä sisäsaaristossa (joka ei ole kovin leveä tuolla alueella) Säpin edustalle. Siitä puikattiin ulos ja lähdettiin vetämään etelään kohden myötätuulessa. Myötätuulessa homma onnistui ihan mukavasti, mutta kalat antoivat odottaa itseään. Vedossa oli tällä kertaa Rhinon X-mag peltejä ja Porkkalan jättikuokkia. Raksihommiin oli kova polte, mutta keli oli sellaista, että ei salakoiden kanssa puljaaminen tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Ensimmäinen ”tapahtuma” saatiin torstai aamupäivällä parin tunnin vedon jälkeen. Salmonmiesten oma dippainssi Tukiainen oli rakennellut Whaleriin uunituoreet yksisiipiset plaanarikelkat. Tukiaisen kelkat ovatkin sitten semmoiset, jotka vetää. Vetää meinaan niin perkeleesti, että oikean puoleinen plaanarikelan kiristysruuvi kun oli epähuomiossa jäänyt vähän löysälle, niin sehän antoi periksi. Pieni hässäkkä ja selkäsiimana toimiva tennisjänne pompahti puolalta pois. Homma jatkui ilman kalustomenetyksiä. Tästä n. puolituntia myöhemmin tämä selkäsiima, joka oli puolalta hypännyt pois sitten antoi periksi ja meni poikki. Tuttua hommaa varmasti jokaiselle kelkoilla uistelleelle. Kyseinen tapahtuma on myös dokumentoitu, kun veneen toinen kamera sattui sopivasti kuvaamaan ja näin ollen taltioimaan tuon selkäsiiman katkeamisen. Videolle on tallentunut myös Salmonmiesten saumaton yhteispeli, kun romut pitää saada veneeseen todella nopeasti... Tämä pieni takaisku ei vielä Salmonmiehiä lannistanut, mutta iltapäivällä alkoi lännen puolella läiskiä salamia ja kenelläkään ei ollut suurta hinkua jäädä seuraamaan tuleeko ukkonen niskaan. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella alkoi usko loppua. Voiko todellakin kaksi peräkkäistä reissua mennä vihkoon kelin takia. Ei mitenkään tavatonta merikalastuksessa, mutta eihän se sitä harmitusta mihinkään vie.


Kuin ihmeen kautta perjantaille keli sitten asettui. Heti aamusta paukutettiin kohti satumaista 50 metrin penkkaa. Tällä kertaa toiveet olivat korkealla heti alusta lähtien. Kun whalerillä laskettiin plaanista alas, niin kaiku alkoi piirtää syöttikalaa näytön täydeltä. Kuokat ja pellit veteen ja toiveet korkealle. Perjantaiaamuna kalastuslaivueeseen liittyi myös Aksolan Kimmo, joka oli tällä kertaa liikkeellä omalla veneellään. Vene oli tuo ensimmäisessä blogipäivityksessä mainittu Cranchi Riviera. Kimmo oli lähtenyt jo aiemmin vesille yksikseen ja veteli ”kalapankin” länsilaitaa. Ilmoitettiin myös Kimmolle, että kaiussa on pikkukalaa, että alkaa tulla vaan ulospäin omalla veneellään. Kimmo teki työtä käskettyä ja tunti tästä puhelusta tuli soitto. Läkähtynyt Kimmo oli kiskonut itsekseen ysin nousulohen veneeseen. Meillä ei samassa ajassa mitään. Aksola suuripiirteisenä kalamiehenä oli unohtanut kylmälaukun veneestään, joten hän kurvaili rehvakkaasti Cranchilla Whalerin kylkeen ja heitti lohen meidän kyytiin. Ei se ysin lohi samalla tavalla lämmitä coolerissa, jos se on kaverin veneeseen noussut. Perjantai-ilta jatkui meidän osalta tyhjää vetäen, mutta Aksola papitteli vielä toisen n. ysin kalan veneeseen itsekseen. On se kova.

Lauantaina keli oli edelleen loistava. Aurinko paistoi ja tuulet olivat tyystin kadonneet. Veneeseen nousi Laitakarilta Virtasen Vesa. Vesa kuuluu Salmonmiesten kokeneeseempaan kaartiin ja on lohihommissa kerännyt kokemusta huomattavasti pidemmältä ajanjaksolta, kuin allekirjoittanut. Jounilla ja Vesalla on Suomenlahdelta plakkarissa useita hyviä ison kalan reissuja vuosien varrelta. Jätetään heidän päätettäväksi haluavatko joskus ne tällä foorumilla jakaa. Lauantain päätimme pyhittää vihdoinkin raksin vetoon. Keli oli aamulla uskomattoman hieno. Rasvatyyni Selkämeri ja porottava kevätaurinko. Haaskat vetoon ja kalaa kiskomaan. Vetoalue oli viideltä kympiltä muutama kilometri itään ja muutama kilometri etelämpään, kuin edellisen vuoden ottipaikat. Kaiku piirsi jatkuvasti syöttiä, joten ei ollut syytä lähteä sen enempää hortoilemaan.

Keskipäivällä sitten vihdoin ja viimen nasahti. Vetoa oli sille päivälle kertynyt kuutisen tuntia, kun toiseksi uloin pikkuplaanari alkoi peruutella. Onnekkaasti satuin tuon tärpin ihan reaaliajassa näkemään ja tärpin perusteella vaikutti, että mikään hirveän iso kala ei siiman päässä temunnut. Tärpistä tuli elävästi mieleen Vesijärven kuhauistelu. Plaanari vain rauhallisesti alkoi jätättä, eikä räikkäkään pahemmin huudellut. Reinikka oli ensimmäistä kertaa Luvialla mukana, joten oli luonnollista, että hänelle suotiin ensimmäinen väsytys. Kala tuli oikein nätisti kohti venettä, joten olettamus oli, että mikään isomus ei siiman päässä tällä kertaa ole. Olin haavimiehenä ja ajatuksena oli kopasta kala suoraan veneeseen, kun se niin soveliaasti oli saatu suoraan veneen tuntumaan kelailtua. Noin viisi metriä ennen venettä kala nousi ensimmäisen kerran pintaan ja ilmeisesti vasta siinä vaiheessa tajusi, että nyt on tosi kyseessä. Metrin lohi aloitti aivan kamalan teutaroinnin. Ukot alkoivat kelailla takiloita ylös, koska nyt oli selvää, että kala ei olekaan ihan pieni ja sen veneeseen saamiseen täytyy nähdä hieman vaivaa. n. 30 minuuttia myöhemmin ja usean upean syöksyn, hypyn ja ravistuksen jälkeen kala saatiin nostettua veneeseen. Strategiset mitat lohella 99 cm ja 11,5 kg. Kaikin puoli komea kala ja keskiviikosta siihen hetkeen kestänyt tyhjän veto oli kuin salamana pyyhkiytynyt mielestä. Kala nappasi violetti-pinkkiin VK:n huppuun, joka oli varustettu isolla 17 cm salakalla.

Sivuhuomautuksena täytyy muuten lukioille mainostaa, että Lahden Merrasjärvi on todella oiva salakkajärvi. Uimarannan tuntumassa olevalle pitkälle laiturille jos jaksaa mennä onkimaan, niin hyvällä syönnillä kauden salakat saa kertareissulla pakkaseen. Merrasjärven salakka on vielä todella isokokoista.

Takaisin Luvialle: Kala veneessä ja mieli muikeana. Kaikenlaiset kelin ja huonon kalantulon tuomat pettymykset olivat vaipuneet unholaan. Aksolan porukka nosti vielä kympin kalan veneeseen samaisena iltapäivänä, joten molemmat venekunnat pääsivät nauttimaan lohisaunasta Hampinrannassa. Lauantain uistot oli aloitettu jo aamuseitsemän aikoihin, niin alkuillasta päätettiin laittaa päivä pakettiin. Meidän veneessä kävi kala puremassa salakan muussiksi, mutta sen suurempaa onnistumista ei päivä tuon yhden lohen jälkeen tarjonnut.

                                                Lauantai tarjosi molemmille venekunnille onnistumisia!

Sunnuntai olikin sitten lähtöpäivä. Edellisenä vuonna keli oli niin kova, että kalaan meno ei sunnuntaina ollut vaihtoehto, mutta tänä vuonna keli jatkui vielä sunnuntainakin todella nättinä. Mökki siivottiin jo lauantai iltana ja veneet pakattiin. Päätimme lähteä vetämään aamupäiväksi Kalapankille, josta ei sitten olisi pitkää matka Laitakarille ja kohti Lahtea. Raksit veteen heti Iso-Pietarin pohjoispäässä ja rannan tuntumaan vetämään. Jotenkin homma tuntui vähän hölmöltä. Voiko näin sisältä muka saada kalaa? Meille ei kalaa siunaantunut, mutta Aksola, joka veti käytännöllisesti katsoen Iso-Pietarin rantakiviä kolistellen koppasi vielä kasin kalan veneeseen. Tähän suoritukseen hän ei tarvinnut kuin puolitoista tuntia. Täytyy vain toivoa, että nyt kun Reinikan kanssa tuo Kimmon Cranchi ostettiin, niin Aksolan maagisesta lohitatsista edes pieni osa olisi kaupan mukana jäänyt veneeseen... Niin vaivattomasti ukolta tuntui tänä vuonna lohen narraus onnistuvan. Kun vielä ottaa huomioon, että neljästä hänen veneeseen nouseesta kalasta kaksi hän nosti omin voimin yksin uistellen kyytiin, niin mies kyllä tietää mitä tekee. Niin ja tarkennuskena: Cranchissa ei ole autopilottia...

Tämän vuoden Luviasta jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta kelit olivat nyt suotuisammat, mutta kalan tulo oli aika paljon heikompaa, kuin edelliskerralla. Tai no lohtahan tuli kyllä kilomäärissä enemmän tänä vuonna, mutta meidän vinkkelistä väärään veneeseen... Vielä ei ole lyöty lukkoon sitä, että palataanko vuonna 2017 Luvian mestoille vai käytetäänkö lohikalastukselle siunattu viikko Ahvenanmaalla tai jossain muualla. Luvia on allekirjoittaneelle ollut ensimmäinen kosketus merilohen uisteluun, niin on selvää että paikalla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessä.

Lopuksi:

Jos joku miettii paikkoja ensi kauden lohenuistelumatkoille, niin kyllä lämpimästi suosittelen Luviaa ja Porin aluevesiä noin yleisesti. Laitakarin messissä on hyvä luiska (ja terassi A-oikeuksin!) ja Kalapankille ei ole monenkaan kilometrin ajomatka. Kalapankilla uistelu on vielä sinänsä turvallista, että sieltä pääsee nopeasti sisäsaaristoon turvaan, jos keli alkaa yltyä. Jos siis polttelisi joskus lähteä kokeilemaan, mutta epäilyttää lähteä ulkomerelle omalla veneellä venhon pienen koon tai muun tekijän takia, niin Iso-Pietarin edusta on hyvä paikka lähteä ottamaan tuntua tähän kuningaslajiin!

Jaahas. Nyt näyttää vahvasti siltä, että päästään ensi viikolla avaamaan syyskausi Päijänteellä ja kokeilemaan uusia juttuja lokakuisia SM-kisoja ajatellen. Reilun viikon päästä voi siis odottaa vähän tuoreempaa reissuraporttia.

L