Päijänne 2016

Syyskauden avausreissu Päijänteelle tehtiin sunnuntaina 2.10. Mukana oli Tukiainen, allekirjoittanut ja vierailevan tähtenä Wahlstenin Johni. Alunperin oli tarkoitus mennä edeltävänä päivänä vesille, mutta Etelä-Suomea riepotellut kova tuuli oli sen verran tujua myös Päitsillä, että mukavuudenhaluiset Salmonmiehet päättivät siirtää lähtöä vuorokaudella. Kelien puolesta se kannatti, koska sunnuntain ilma oli parasta mitä suomalainen lokakuu voi tarjota. Lähes tuuleton ja aurinkoinen keli. Lämpötila näytti seitsemän aikaan aamulla +3 astetta, mutta nousi tukevasti kympin paremmalle puolelle, kun aurinko alkoi lämmittää. Keli oli kuin morsian, mutta kalaosastolla oli jälleen kerran Päijänteelle niin ominaista harmautta.

Laskettiin vene Vääksyn Majakalta. Vähän aikaa punnittiin, että jäädäänkö Asikkalanselälle, kun tornihuhut kertoivat sieltä kalaa nousseen tänä syksynä. Koira ei kuitenkaan helposti karvoistaan pääse. Edellisenä syksynä Paatsalon alueelta nousi Whaleriin kaksi yli 60 senttistä tanea, joten päätettiin jatkaa sieltä, mihin kausi viime vuonna lopetettiin eli Punapään ympäristöön. Kaikki romut oli vedossa n. 09.30. Nyt kun taskussa vielä polttelee 31.12.2015 ostetut uisteluluvat Etelä-Päijänteelle, niin vaparajoituksia ei ole. Vedossa oli 14 raksivapaa ja sen lisäksi muutama testiviritys potkurivirrassa. Tuosta Päijänteen uudesta kuuden vavan rajoituksesta voisi naputella vihaiseen sävyyn useammankin sivun, mutta tokkopa siitä mitään hyötyä olisi...


Kuten jo tuli ensimmäisessä kappaleessa paljastettua, niin tällä kertaa kalat kierti meidän viritykset hyvin mallikkaasti. Ainoaksi kalakontaktkisi jäi klo 14.30 lähtö plaanarista. Kala kävi purskelemassa hopea-marjapuuro huppuun viritettyä salakkaa, mutta ilmeisesti puolukkapuuro ei ollut tälle kalalle mieleinen menu, koska tärppi jäi muutaman sekunnin mittaiseksi. Yleensä Paatsalon maisemissa on saanut varovasti irroitella alamittaisia (alle 60 cm. istareita, koska se on jokaisen itseään kunnioittavan lohikalauistelijan alamitta myös istutuskaloille. Tämä tuore istareiden alamitan lasku 50 senttimetriin on naurettavaa pelleilyä!). Tällä kertaa kala oli todella tiukassa, vaikka Punapään rantapenkkaa uistellessa kaikuun piirtyi pikkukalaa todella paljon.

Yksi selkeä syy heikkoon kalantuloon kyllä löytyi. Se oli tällä kertaa Wahlstenin Johnin eväsreppu.
Salmonmiesten uistelu-uran aikana on pitkien empiiristen tutkimusten perusteella tultu siihen johtopäätökseen, että banaani veneessä on tae munat pataan-reissusta. Johni oli oikein varmistellen ottanut kaksi banaania mukaansa. Pakotettiin ukko tuhoamaan eväänsä ja ei aikaakaan kun räikkä pärähti. Sattumaako? En usko.

Reissuraportti ei siis tällä kertaa juurikaan kalajuttuja sisällä. Päivän kun veneessä viettää, niin aikanasa kuluksi sitä mielellään testailee uusia juttuja. Tukiainen on pajallaan valmistanut uusia houkutuslevyjä ja täytyy sanoa, että on tehnyt DI-mäisen hyvää jälkeä. Oheisen kuvan lätkän (värimalli: Vladimir) saa säädettyä todella nättiin kieputukseen niin raksivauhdissa kuin nopeammassakin yli 5 km/h vauhdissa. Levyn kanssa kokeiltiin Erämiehen Jannen sitomia vetoperhoja. Malli on Erämiehen itsensä suunnittelema. Perho on sidottu putkiperhon runkoon ja on itseasiassa aika lähellä perinteistä spinfluga putkiperhoa. Koko vaan on huomattavast isompi. Vetoperhot  ovat lohenuistelussa ihan arkipäivää ameriikanmaalla, mutta Suomessa vielä aikalailla tuore juttu. Tai mistä minä tiedän. Salmonmiehille ainakin uusi juttu. Vaikka ei (valitettavasti) kalan mieleen ole suoraa pääsyä, niin tuo levyn ja perhon viritys ui 3,1 km/h raksivauhdissa kyllä todella nätisti. Vielä ei montaa tuntia ole kyseisellä rigauksella vetotunteja takana, mutta jännä nähdä, josko joskus kalalle kelpaa. Kunhan saadaan veneeltä Goprosta videomateriaalit purettua, niin linkataan videopätkää uinnista myös tänne ihasteltavaksi.

Tukiainen hommasi veneeseensä keväällä Fish Hawkin. Laite on jo itsessään kuriositeetti, mutta antaa kalastajalle oikeasti hyvää lisätietoa olosuhteista veden alla. Näytön yläpuoliset luvut ovat nopeus ja lämpötila pinnasta mitattuna ja takilavaijeriin kiinnitettävä anturi ilmoittaa veden lämpötilan ja suhteellisen nopeuden siinä syvyydessä, mihin kuula lasketaan. Huomionarvoista tällä kertaa oli se, että tuo sama asteen ero pintaveden ja syvempien vesien välillä säilyi lähes muuttumattomana välillä 0-20 metriä. Pari vuorokautta kestänyt myräkkä oli varmasti sekoittanut vesimassat, joten selkeää harppauskerrosta ei löytynyt.

Seuraavat kalastuspäivitykset tulevatkin sitten varmaan Päijänteen lohikisoista parin viikon päästä. Salmonmiehet ovat lähtemässä kisoihin kahden venekunnan voimin. Kyseinen reissu on allekirjoittaneelle ja Reinikalle ensimmäinen laatuaan Cranchin puikoissa. Saa nähdä miten käy... Kireitä vaan kaikille kisoihin tuleville ja miksei muillekin.

Muista seurata meitä myös facebookissa: https://www.facebook.com/teamstubingandisaac/


Lassi